tiistai 3. toukokuuta 2016

En se minä ollut



Ajoin bussilla kehätien markettiin ostoksille. Oli sellaista ostettavaa, jota ei lähikaupasta löydy. Marketista löytyi.

Sitten menin ruokapuolelle. Ensin keräsin koriin leivän. Marketissa on suuren ketjun leipomo, joten leipä oli lämmin, melkein kuuma. Ja mikä tärkeintä, se oli paperipussissa, ei muovi-. Sitten ostin palvelutiskiltä paistettuja silakoita. Nekin saivat paperikääreen.

Sitten kurvasin jättiläishallin toiseen päähän hakemaan tulostimeen mustekasetteja. Matkalla nappasin koriin vihanneksia ja hedelmiä sekä pullon etikkaa.

Elektroniikkaosastolla unohduin ensin selailemaan Dvd-hyllyjä. Korin pistin lattialle syrjemmälle odottamaan. Nappaan sen siitä kun lähden kassalle.

Kun menin hakemaan koria, vahinko oli tapahtunut. Etikkapullon korkki oli vuotanut ja kastellut leipä- ja silakkakääreet. Lattialla korin alla oli lammikko.

Mikä on reaktioni?

Ensin haen katseellani myyjää, mutta ei marketeissa sellaisia ole. Sitten hapuilen taskusta paperinenäliinaa yrittääkseni kuivata kastuneet tavarat, mutta ei siitä mitään tule.

Mietin, miten kassa suhtautuisi märkiin kääreisiin. Luultavasti ei mitenkään, ottaisi vain maksun. Ajatus etikanmakuisesta leivästä aamiaisella ei innosta. Silakat eivät ehkä olisi kovin paha juttu. Muovikääreessä olevat kasvikset eivät luultavasti ole vahingoittuneet. Kääreet ovat kyllä pinnalta tahmaisia.

Tein päätöksen. Jätin korin lattialle käytävän kulmaan ja lähdin hakemaan uudet uuden korin. Syyllisyyttä tuntien tähyilin, ettei valvontakameroita ole näkemässä ilkityötäni.

Uusi leipä, ei enää kovin lämmin. Kalatiskillä tarkkailen, etten joudu ostamaan silakoita samalta myyjältä. Kassalla pelkään vähän, ilmestyykö vartija pysäyttämään. Kotimatkalla mietin, mitä sille hylkäämälleni ostoskorille tapahtuu. Alkaakohan tutkinta, kuka tämän sotkun on tehnyt ja livistänyt paikalta? Uskallanko enää mennä siihen kauppaan, jos tapaus on sittenkin tallentunut valvontakameraan?



Ei kommentteja: