Yliopiston puolesta

Ensimmäinen kosketukseni yliopistoon tapahtui Jyväskylässä kesällä 1970. Filosofiaa pitkälle opiskellut kaverini ylipuhui minut tulemaan kuuntelemaan tärkeää aihetta, kybernetiikkaa. Seminaaria piti professori Yrjö Ahmavaara.

Minulla ei ollut tarkempaa tietoa, mitä kybernetiikka on. Olinhan vasta 19-vuotias ja juuri ylioppilaaksi päässyt. Mutta ei se mitään, kaveri vakuutti että kyllä kiinnostun.

Minä puolestani ylipuhuin senaikaisen tyttöystäväni, 17-vuotiaan hippityylisesti pukeutuvan ihastuksen mukaan.

Täytyy myöntää, että muutaman päivän kestänyt seminaari ei riittänyt avaamaan kybernetiikan syvintä olemusta, mutta kiinnostavaa siellä kyllä oli. Ilmapiiri oli innostunut, keskustelut ja väittelyt olivat uudenlainen elämys auktoriteettikeskeisen lukion jälkeen. Tuli oivallus toisenlaisen oppimisen mahdollisuudesta.

Sellainen oppiminen sitten lähtikin vauhtiin, sillä erotuksella, että ymmärsin käsiteltävät asiat. Humanistiset aineet olivat lajini. Pääosin saamani opetus on ollut hyödyllistä ja antoisaa. Arvostukseni yliopistoa kohtaan on suurta. Se tuntuu joka kerta kun kävelen Yliopiston päärakennuksen tai Porthanian ohi.

Olen kohdannut opiskelu-urallani koko joukon mieleen painuneita persoonallisuuksia.

Yksi heistä, yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu Riikonen piti tänään viimeisen luentonsa. Hän jää eläkkeelle. Sen luennon olisin halunnut kuulla.

Riikoselle olen tenttinyt monta kurssia ja kirjoittanut monta esseetä ja tutkielmaa. Hänelle ei meinannut kelvata mikään, aina oli jotain huomautettavaa. Se ärsytti, mutta vähitellen alkoi tajuta, mistä on kysymys. Löysät piti ymmärtää jättää pois. Piti löytää ydinasiat ja keskittyä niihin. Piti oivaltaa yhteyksiä, löytää vertailukohtia, oivaltaa merkityksiä. Ja piti olla omintakeinen ja käyttää kieltä tarkasti. Ja lukea koko ajan, lukea paljon.

Luennoilla tunsi pääsevänsä sivistyksen ytimeen. Originellin professorin lempiaiheita olivat erityisesti James Joyce ja Homeros. Niistä riitti loputtomasti tarkastelukohtia, olihan molemmilla sama teema, Odysseus ja Odysseia. Ja siihen kiilasi kolmanneksi osapuoleksi  Pentti Saarikoski.

Lehdestä luen, että Riikosen jälkeen hänen professuuriaan ei enää täytetä, säästösyistä.

Tätä en osannut odottaa. Yliopisto ja kirjallisuustiede yhtenä tärkeänä osana sitä on kulttuurilaitoksena selvinnyt vaikka millaiset historian vaiheet, sodat ja kaikki, mutta nykyhallituksen markkinahenkisestä politiikasta se ei enää ehjänä selvinnyt.

Luulen, että tällaista asennetta kansakunta vielä katuu. Sivistyksen alasajo on räikeää. Erityisesti se näyttää kohdistuvan humanistisiin aloihin. Tuskinpa  opetusministeri ampuu yhtä suoria osumia Kauppakorkeakouluun, jossa opitaan poliittisesti käyttökelpoisempia asioita, kuten vaikkapa verosuunnittelua.

Professoria näkee aika usein kadulla. Hän viuhtoo ripeää vauhtia vastaan baskeri päässä ja salkku kainalossa. Mietin, että siellä salkussa on varmaan nykyopiskelijoiden esseitä, punakynämerkintöjä täynnä. Sivistys siinä etenee. Kuinkahan tästä eteenpäin?

Kuvassa ote opintokirjastani. Professori Riikosen nimikirjoitus on tällä sivulla moneen kertaan. Tiukassa näyttivät olleen arvosanat.

Pelistä pudonnut

Bitti-Pekka, entisen työpaikkani tietokonenero, kävi taas asentamassa tietokoneelleni jotakin. Niin hän on tehnyt muutaman kuukauden välein jo vuodesta 1988 alkaen. Ei tarvitse pyytää, hän tarjoutuu itse tulemaan aina kun on keksinyt jotain minulle muka tarpeellista uutta asennettavaa. Eikä maksa mitään.

Nyt hän asensi jotain pelejä vaikka hyvin tietää, että minä en pelaa. Ilmeisesti hän ei usko. Tai ehkä hän on optimisti.

Kävi ilmi, että tietokoneellani on pasianssipeli. En ole tiennyt. Bitti-Pekka näytti, kuinka sitä pelataan. Sitä voisin harkita. Hän näytti myös kilpa-ajopelin. Sitä en harkitse.

En oikein ymmärrä, miten ihmisillä on aikaa pelata ajanvietepelejä. Minulla ei tunnu olevan. Lasten pelit ovat tietysti eri asia, minullekin tuli niistä jonkin verran kokemusta

Lehdestä luin, että Angry birds -pelistä on valmistumassa elokuva. Siitä odotetaan suurmenestystä, sillä valtava määrä ihmisiä on pelannut peliä.

Minä en ole. Hahmot kyllä tunnistan, mutta peliä ei ole osunut kohdalle. Ilmeisesti Bitti-Pekkakaan ei ole sitä minulle asentanut, ainakaan en ole huomannut.

Täytyy myöntää, että tässä kohdassa tunnen, että yleissivistyksessäni on aukko.

Nuorena opettelin pelaamaan shakkia, mutta sekin jäi. Pajatsokin tuli tutuksi. Samoin kuvassa näkyvä peli.

Kun katselee pelaavia ihmisiä, joskus herää outo epäily, että olenkohan menettänyt jotain merkittävää. Ehkä menen katsomaan sen Angry birds -elokuvan, etten jäisi ainoaksi, jolle asia on vieras.

En se minä ollut

Ajoin bussilla kehätien markettiin ostoksille. Oli sellaista ostettavaa, jota ei lähikaupasta löydy. Marketista löytyi.

Sitten menin ruokapuolelle. Ensin keräsin koriin leivän. Marketissa on suuren ketjun leipomo, joten leipä oli lämmin, melkein kuuma. Ja mikä tärkeintä, se oli paperipussissa, ei muovi-. Sitten ostin palvelutiskiltä paistettuja silakoita. Nekin saivat paperikääreen.

Sitten kurvasin jättiläishallin toiseen päähän hakemaan tulostimeen mustekasetteja. Matkalla nappasin koriin vihanneksia ja hedelmiä sekä pullon etikkaa.

Elektroniikkaosastolla unohduin ensin selailemaan Dvd-hyllyjä. Korin pistin lattialle syrjemmälle odottamaan. Nappaan sen siitä kun lähden kassalle.

Kun menin hakemaan koria, vahinko oli tapahtunut. Etikkapullon korkki oli vuotanut ja kastellut leipä- ja silakkakääreet. Lattialla korin alla oli lammikko.

Mikä on reaktioni?

Ensin haen katseellani myyjää, mutta ei marketeissa sellaisia ole. Sitten hapuilen taskusta paperinenäliinaa yrittääkseni kuivata kastuneet tavarat, mutta ei siitä mitään tule.

Mietin, miten kassa suhtautuisi märkiin kääreisiin. Luultavasti ei mitenkään, ottaisi vain maksun. Ajatus etikanmakuisesta leivästä aamiaisella ei innosta. Silakat eivät ehkä olisi kovin paha juttu. Muovikääreessä olevat kasvikset eivät luultavasti ole vahingoittuneet. Kääreet ovat kyllä pinnalta tahmaisia.

Tein päätöksen. Jätin korin lattialle käytävän kulmaan ja lähdin hakemaan uudet uuden korin. Syyllisyyttä tuntien tähyilin, ettei valvontakameroita ole näkemässä ilkityötäni.

Uusi leipä, ei enää kovin lämmin. Kalatiskillä tarkkailen, etten joudu ostamaan silakoita samalta myyjältä. Kassalla pelkään vähän, ilmestyykö vartija pysäyttämään. Kotimatkalla mietin, mitä sille hylkäämälleni ostoskorille tapahtuu. Alkaakohan tutkinta, kuka tämän sotkun on tehnyt ja livistänyt paikalta? Uskallanko enää mennä siihen kauppaan, jos tapaus on sittenkin tallentunut valvontakameraan?

Peilistä katsoen

"Tunne itsesi", kuuluu vanha kreikkalainen aforismi. Se on kirjoitettu Delfoin temppeliin.

Voisin tietenkin kirjoittaa lauseen tähän myös alkukielisin aakkosin. En kuitenkaan tee niin, sillä arvelen että epäilisitte minun leikanneen ja liimanneen sanat siihen Wikipediasta oppineisuuttani korostamaan. Arvelen, että ette pidä minua niin oppineena, että osaisin muinaiskreikkaa.

Epäilyksenne osuisi nolostuttavasti täysin oikeaan. Näin hyvin luulen tuntevani teidät, arvoisat blogini lukijat.

Itsensä tunteminen sen sijaan on vaikeampi laji. Olen tehnyt testejä, jotta oppisin. Sopivia testejä on onneksi tarjolla, varsinkin Facebookissa. 10 - 15  kysymyksen sarjoilla pyritään selvittämään vastaajan sisimmän olemuksen piirteitä. Tässä raportti tuloksista.

1. Mikä antiikin jumalista olisin. Vastaus: Hermes.

2. Mikä on luonteesi todellinen väri: Sininen.

3. Mitkä ovat luonteesi kaksi tuntematonta ominaisuutta? Vilpittömyys ja sitkeys.

4. Mitä piirrettä ihmiset arvostavat sinussa?  Syvällinen ajattelija.

5. Kuinka neuroottinen olet?  5 %.

6. Keneltä filmitähdeltä näytät 80-vuotiaana? Sean Connerylta

7. Miltä aikakaudelta olet kotoisin? Renessanssi.

8. Mikä ammattisi olisi pitänyt olla? Kirjailija.

Tähän asti kaikki hyväksyttäviä ja jopa mieltä nostattavia tuloksia. Neuroottisuusprosentista olen erityisen ilahtunut. Odotin huonompaa tulosta, sillä minulla on fobioita, kuten olen aiemmin blogissa maininnut. Ja vähän on taipumusta kynsien pureskeluunkin.

Mutta sitten alkoi tulla ikäviä yllätyksiä.

10. Mikä eläin asuu sielussasi?  Viisas pöllö.

Sinänsä ihan imarteleva tulos. Olisin kuitenkin halunnut olla kanarialintu.

11. Mikä Muumi-kirjojen hahmo olet?  Mörkö.

Voi voi. Tämä masentaa. Olin etukäteen varma, että olisin Muumipappa. Tein testin uudestaan ja muuttelin vastauksiani, mutta ei auttanut.

12. Missä aivosi ovat erityisen lahjakkaat?  Musikaalisuudessa.

Tämä oli tyrmäävä testitulos. Olin luullut aivan päinvastaista. Kansakoulun laulukokeesta en selvinnyt enkä päässyt kuoroon. Todistukseen jäi pysyväksi arvosanaksi viiva. Sen koommin en ole laulanut enkä soittanut. Kuunnellut kyllä.

Pitäisikö uskoa? Goethen sanoin jään tätä mietttimään:

Täss´ oon nyt, hupsu, alla päin,

en viisaampi oo entistäin.

Perinteitä rikkoen

Joskus nuorena kävin vappuaamuna piknikillä Ullanlinnanmäellä, mutta yhteen kertaan se muistaakseni jäi. Ravintolan vappulounaistakin luovuin vuosikymmeniä sitten. Ne olivat silkkaa rahastusta. Ylikalliit hinnat jokseenkin yhdentekevistä annoksista.

Havis Amandaa en ole käynyt lakittamassa sitten opiskeluvuosien. Sellainen kansanpaljous on pelottava paikka.

Omaa ylioppilaslakkiani en ole tainnut käyttää kuin kerran lakkiaisten jälkeen. Tallella se kyllä on, kellarivarastossa alkuperäisessä laatikossa. Ihan siistissä kunnossa.

Vappumaljoja olen kyllä käynyt nostelemassa. Erityisesti muistoissa on ravintola Salve Hietalahdenrannassa. Se, joka on nyt ollut paljon julkisuudessa lakkautusuhan vuoksi.  Myös ravintola Kannas Eerikinkadulla on keskeinen paikka vappumuistoissa. Kannas saa lisänostetta kuuluisasta asukkaasta samassa talossa. Kirjailija Bertolt Brecht asui talossa ollessaan Suomessa natseja paossa.

Valkolakkien lisäksi vappuna ovat juhlineet vasemmistopuolueet. Paikkana on ollut Hakaniemen tori. Olen ollut paikalla, mutta siitäkin on kauan. Nyt luin lehdestä, että paikka vaihtuu. Uusi juhlapaikka on Kansalaistori. Syytä perinteisen paikan hylkäämiseen ei kerrottu.

Lehdestä luin myös, että poliittisten vappujuhlijoiden seuraan liittyy uusi tekijä. Tekeillä on Jeesusmarssi Senaatintorille. Pääpuhujana on itse ulkoministeri Soini. Ohjelmasta luen, että rukousten lisäksi tarjolla on aasilla ratsastamista. Todella hyvä ajatus, niinhän Raamatussakin tehtiin.

Harmillisesti ilmoitus on informaatioltaan puutteellinen. Ei käy ilmi, ratsastaako itse ulkoministeri. Jos ratsastaisi, pitäisi vakavasti harkita paikalla pistäytymistä. Ehkä onnistuisin ottamaan kuvan ja pistämään sen Facebookiin. Voisi tulla kansainvälinen skuuppi: näin Suomessa ulkopolitiikka.

Idealle voisi ehdottaa myös jatkokehittelyä. Siinä kun on meri vieressä, voisivat vaikka Pohjoisrannan laiturista kokeilla vetten päällä kävelyä.

Päivän lehdestä luin vielä sellaisenkin uutisen, että Helsingissä katuturvallisuutta valvovassa Soldiers of Odin -porukassa on nyt mukana ulkomaalaisvahvistusta Virosta. Olen itsekin törmännyt tällaiseen joukkoon. Pelotti niin että piti vaihtaa toiselle puolelle katua. Olen jyrkästi vastaan, mutta olen huomannut että kannattajiakin on runsaasti. Nyt heille varmaankin aukeaa entistäkin turvallisempi visio ulkomaalaisvahvistusten myötä. Esimerkiksi Venäjältä on varmasti helposti saatavissa suuretkin määrät riskejä miehiä katuturvallisuuttamme valvomaan.

Minun muutenkin vähäinen perinnevappuni sai lisähäiriön, kun lääkäri määräsi antibioottikuurin. Rohto on sellaista sorttia, että lääkäri moneen kertaan korosti, että alkoholi ei käy nyt ollenkaan. Samaa korostettiin tuoteselosteessa. Vaikutus olisi samantapainen kuin antabuksella.

Ei sitten käytetä. Ostin kyllä jo kuohujuomat, mutta vieraat saavat nauttia kaiken.

Minun perinnevappuni sisältää nyt pelkän vappuviuhkan. Se on onneksi hyvin vanha. Espalla saatan käydä kävelemässä viuhka kädessä. Vappulauluista kuuntelen ainakin sitä kauneinta, melankolisinta.  Tätä.