maanantai 5. joulukuuta 2016

Rakentava ehdotus

Jatkoa toissakertaiseen kirjoitukseeni (25.11.2016)

Nyt tiedetään, että Guggenheimia ei tule Eteläsataman laidalle. Pikkuisen olen surullinen, mutta vain pikkuisen. Museon olisin ottanut, mutta en sillä rahoitusmallilla.

On virinnyt vilkas keskustelu siitä, mitä sille tontille pitäisi tehdä.

Nyt se on parkkipaikka. Kun viimeksi kävelin siitä ohi, kiinnitin huomiota, että se on nimenomaan laatuautojen parkkipaikka. Audia ja sen sellaista siinä seisoi suorissa riveissä. Ei näkynyt Ladaa, Rättisitikkaa, Tipparellua, ei edes Kuplafolkkaria. Yksi Fiat Punto oli.

Syyksi kalliiden autojen ylivallalle arvelen kadun vastakkaisella puolella sijaitsevaa Elinkeinoelämän palatsia, Eteläranta kymppiä. Sitä samaa, jota aina telkkariuutisissa näytetään, kun käynnissä on vääntö palkkojen alentamisesta tai työehtojen heikentämisestä. Luulen, että audiväki on työssä siinä palatsissa (Palacessa).

Guggenheimin tyhjälle parkkipaikalle on ehdotettu rakennettavaksi jos vaikka mitä. Arvostettuna idealinkona minäkin rohkenen tehdä oman ehdotukseni.

Siihen rakennettakoon uusi ydinvoimala.

Ydinvoimala saisi takuuvarmasti kannatusta siinä kadun toisella puolella. Ne Palacen ihmiset ovat sen alan väkeä.

Rahoitusta löytyisi myös valtiolta. Ne hallituksen pääpukarit, SOS-miehet, ovat reiluja ydinvoimamiehiä, eivät mitään viherpiipertäjiä. 

Rahoitusta ja suunnitteluapua saataisiin takuuvarmasti myös eräältä naapurivaltiolta.

Rahaa kilisisi kassaan aivan toista tahtia kuin jostakin tekotaiteellista postmodernismia esittelevän museon pääsylippukassalta. Tämä tieto edesauttaisi audimiehiä suhtautumaan suopeasti parkkipaikkansa menettämiseen. Heille voitaisiin louhia uusi parkkiluola viereisen Tähtitorninmäen uumeniin.

Ja ajatelkaapa arkkitehtuuria! Guggenheimin rakennus oli tylsä. Ydinvoimalan arkkitehtuuri täyttäisi hyvin wow-arkkitehtuurin vaatimukset. Katsokaapa havainnekuvaa, miltä Eteläsataman ydinvoimala näyttäisi Tähtitorninmäen vehreän puiston suunnalta katsottuna.

Jätän ideani vapaasti harkittavaksi. Pienen lisenssimaksun tietysti perin, mikäli ideani toteutetaan. Yksityiskohdista voimme neuvotella myöhemmin.




sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Herkkua on siinä monenlaista

Olen viime aikoina katsellut televisiosta ruokaohjelmia ja selaillut ruokalehtiä. Tarkoitus on ollut löytää uusia virikkeitä.

En ole mikään mestarikokki mutta en mikään tumpelokaan. Minulla on muutamia bravuureita, enimmäkseen kalaruokia. Leipominenkin sujuu. Laiskaksi minua voi kyllä luonnehtia. Minulla on taipumus mennä mieluummin ulos syömään.

Erityisempiä virikkeitä ei harmikseni ole löytynyt. Taidan luopua yrityksestä. Jatkan vanhoilla bravuureilla, jos viitsin.

Television ruokaohjelmista on yksi jäänyt poikkeuksellisesti mieleen. Siitä on jo kauan. Ohjelman nimi oli Teijan keittiö. Vieraana ohjelmassa oli Lilla Teaternin taiteellinen johtaja, akateemikko Vivica Bandler (o.s. von Frenckell).

Ohjelmassa Teijan vieras tuli valmistamaan televisiokeittiöön mieliruokansa. Vivica onnistui yllättämään Teijan täysin.

Teijalla oli ilmeessä pitelemistä, kun vieras kaivoi laukustaan kalapuikkoja ja pakasteherneitä. Teatteriguru Vivica sen sijaan touhusi naama vakavana ja selosti perin pohjin työnsä vaiheita ja niksejä. Lopuksi käytiin pöytään nauttimaan aikaansaannoksesta. Hyvin oli onnistunut.

Akateemikot taitavat olla mieltymyksiltään hieman yllättäviä. Mieleen muistuu toinenkin akateemikko, filosofian professori Georg Henrik von Wright. Hän ei sentään tietääkseni esiintynyt missään ohjelmassa mieliruokaansa laittamassa, vaikka kyllä se kiinnostavaa katsottavaa olisi ollut. Hän nimittäin ilmoitti jossain haastattelussa, että mieliruokaa ovat nakit ja muusi.

Pitäisiköhän minunkin kokeilla, kun on näin arvovaltaisia opastajia?

Kuvan Ateria (2011) ennakoi aineksiltaan ja kattaukseltaan uusimpia virtauksia terveellisten ruokatottumusten lisäämiseksi. Kokkina Liisa Hietanen Honkahovissa Mäntässä.





perjantai 25. marraskuuta 2016

Eteläsataman valot

Olen käynyt kokeilemassa uutta Merikylpylää Kauppatorin laidalla.

Kun idea rakentaa kylpylä ja maailmanpyörä presidentinlinnan edustalle muutama vuosi sitten esiteltiin, ajatus tuntui niin oudolta, että se herätti kiinnostuksen. Noin luovalla tavalla hullusta ideasta voi tulla hyvä.

Maailmanpyörää en ole kokeillut enkä kokeile. Kauhistuttaa ajatuskin nousta niin korkealle niin huteran näköisessä laitteessa. Mutta uimalaa ja saunaa olen kokeillut.

Hyvältä tuntui muuten, mutta väkeä oli liikaa. Saunaan piti hetken verran jonottaa. Tiedossa on jo, että ensi kesäksi rakennuksia laajennetaan. Aika mitättömän näköisiä ne saunan ja ravintolan rakennukset ovat, onneksi sentään matalia. Tuollaiselle paikalle toivoisi huippuarkkitehtuuria.

Toisessa altaassa oli lämmintä vettä, toisessa suoraan merestä (kauempaa) johdettua vettä. Minä olin arkanahka.

Pimeys korosti kaupungin valoja. Vastarannallekin on suunnitteilla uutta. Guggenheimista päätetään lähipäivinä.

Uima-altaan laidalta oli hyvä näkymä vastapäiselle rannalle siihen kohtaan, johon taidemuseo on tarkoitus rakentaa. Heräsi ristiriitaisia ajatuksia rakennuksen sopivuudesta.

Onneksi minun ei tarvitse päättää, sillä ajatukseni eivät ole saavuttaneet lopullista järjestystä. Olen puolesta ja vastaan. Niin näyttää olevan moni muukin.

Guggenheimia on helppo pilkata. Jo nimikin on pilkkakirveille otollinen. Se maistuu impivaaralaisen suomalaisen suussa hienostelevalta "kyldyyriltä", juuri sellaiselta Eino Leinon pilkkaamalta. Tämänmakuisia sukunimiä nimiä annettiin rillumarei-elokuvissa hienosteleville kekkuliherroille, jotka kippurakärkisissä viiksissään ja hännystakeissaan olivat ymmärtävinään taidenäyttelyiden omituisia teoksia. Samaa sukua ovat myöhempien aikojen poliittiset julmistelut "tekotaiteellisista postmoderneista kokeiluista".

Minä näkisin Guggenheimin mielelläni Helsingissä. Uskon, että sen myötä turistivirrat kovasti kasvaisivat ja kaupungin elinkeinoelämä hyötyisi.

Mutta rahoitus on ongelma. Miksi yksityinen raha ei ole tarttunut suuremmin tähän liikeideaan? Suomalaisen veronmaksajan osuus amerikkalaisen taidebisneksen saamiseksi Helsinkiin pitäisi saada vähäisemmäksi. Jos kotimaista taidetta tuettaisiin samalla summalla, mitä saataisiinkaan aikaan?

Eikä sijainti Eteläsataman laidalla ole mielestäni paras mahdollinen. Arkkitehtuurikilpailun voittanut rakennussuunnitelma sillä paikalla ei vakuuta.

Nimeen Guggenheim on minun ajatuksissani lähtemättömästi tarttunut sellainen arkkitehtuuri kuin New Yorkin ja Bilbaon museoissa. Talot itsessään ovat jo näkemisen arvoisia. Helsinkiin suunniteltu rakennus ei ole sinne päinkään.

Ei Etelärannan ympäristöön mikään wow-arkkitehtuuri sopisi. Mutta johonkin toisaalle voisi sopia, ehkä Töölönlahdelle.

Guggenheim-peli olisi ehkä viisasta puhaltaa poikki ja palata alkupisteeseen. Uusi paikka, uusi arkkitehtikilpailu, uusi rahoitus. Kaikella myötämielisellä asenteella ja kannustuksella hankkeesta voisi tulla huippumenestys.

Kuvassa vähän impulssia arkkitehtien luomistyön pohjaksi (elokuvasta One week / Buster Keaton 1920)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...