torstai 7. tammikuuta 2010

Puolustuksella puheenvuoro

Sain eiliseen tekstiini "13000 naista" palautetta. Kiitän ja kumarran - on mukava huomata, että joku lukee ja reagoi.

Sähköpostiin tuli muutama kiukkuinen kommentti. Niissä näkyi ärtymys tekstini sovinistisesta asenteesta ja amerikkalaisen filmitähden seksisaavutuksen aivottomasta ihailusta ja omakohtaisesta aikeista yltää samaan.

En tiedä, oliko vika kommentoijan kyvyssä lukea ja tunnistaa ironiaa vai kirjoittajan kyvyssä kirjoittaa sitä. Tekstinhän voi aina kirjoittaa paremminkin - jos osaisi.

On totta, että tekstini ilmaisu jätti hämäräksi yhden olennaisen seikan. Se tulee tässä.

Kyseisessä kahvihuonekeskustelussa oli paikalla kymmenkunta naista ja kaksi miestä, Dessun lisäksi Tarmo, tekninen johtaja. Me molemmat miehet olemme kuuttakymmentä lähestyviä. Naiset olivat parikymppisistä viisikymppisiin. Vanhoja tuttuja koko porukka.

Kaikki blogitekstissä kirjoittamani oli naisten puhumaa. Beatty-uutinen synnytti naisissa hilpeää leukailua ja muka-ihailua Amerikan aikaansaaviin miehiin. Me kaksi suomalaista ikämiestä saimme toimia - kaikessa ystävyydessä - mallitapauksina päinvastaisesta.

Tilastoja laskeva matemaatikko on myös nainen, kolmikymppinen. Saimme tilastoihin pohjautuvaa kannustusta ja yllytystä keskittyä olennaiseen, kunhan eläkepäivät alkavat.

Beattyn puheita en puolusta, vain omaa ja Tarmon vaiteliaisuutta

Ei kommentteja: