Hiihdon paatos
Dessutom ei ikinä voi unohtaa yhtä lapsuusvuosiensa hiihtokilpailua. Se tapahtui suunnilleen anno Domini 1 tai 2, tarkemmin en muista. Tapahtumapaikka oli kansakoulu.
Dessutomin opettaja alakoulussa oli iso ja totinen mies, johtajaopettaja. Eräänä aamuna hän yllättäen kantoi luokkaan ison putkiradion, asetti sen pöydälle, lykkäsi pöydän lähemmäs nurkkaa, jossa oli pistorasia, kiinnitteli johdot ja antennit ja sanoi vasta sitten: ”Rukoilkaamme.”
Se oli täysin poikkeuksellinen aamu. Aamurukoilut ja virrenveisuun hän aina muulloin toimitti ensimmäiseksi. Tärkein ensin! Pikku Dessu muistaa suorastaan hämmentyneensä moisesta epäjärjestyksestä.
Sitten hän selitti syyn radiolle. Oli alkamassa tärkeät hiihtokilpailut. Dessutom ei mitenkään muista, mitkä kisat olivat menossa, luultavasti olympialaiset tai maailmanmestaruuskilpailut.
Kun etsin kisojen järjestämisvuosia, todennäköiseltä tuntuu olympialaiset Squaw Valleyssa 1960, mutta voin erehtyä. Olisivatko radion kisaselostukset tulleet sieltä Suomen aikaa aamupäivällä? Saattoi se olla jokin viereisistä vuosista tai vähäisempi kisa, Holmenkollen tai Salpausselkä.
Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen selostivat, ja paatos oli huumaava. Tunnelma jäi mieleen, eivät selostuksen yksityiskohdat. Kilpailu kesti tuntikausia, joten kyseessä oli pitkä matka, luultavasti 50 km. Kesken kisan tuli ruokatunti, otettiin repusta eväsleivät ja maitopullo ja jaettiin ämpäristä hernekeitto. Kaikki tapahtui hiljaa varpahillaan kuin joululaulussa. Välitunteja ei pidetty, vaikka koulun kello soi.
Opettaja nousi koko ajan tuoliltaan kirjoittamaan liidulla tauluun väliaikoja. Opettajan eläytyminen oli samaa tasoa kuin selostajien: hän puristeli käsiään nyrkkiin, löi nyrkkiä pöytään, irvisteli ja karjahteli. Posket punottivat ja hiki valui. Jollain väliaika-asemalla hän riisui villapaitansa. Suomalaisen tullessa loppusuoralle hän hyppäsi pystyyn ja kannusti rytmikkäin työnnöin.
Suomalainen voitti, en muista nimeä. Jos se oli Squaw Valley ja 50 km, se oli Kalevi Hämäläinen. Pekka Tiilikaisen ääni itki, Noponen tunnelmoi Kainuun ikimetsien huminasta ja Saarijärven Paavosta. Opettajan posket kostuivat kyynelistä. Ääni väristen hän sanoi, että tällaisena juhlan päivänä koulupäivä päättyy tähän.
Olipa koulupäivä, joka jäi pysyvästi muistiin. Tavalliset koulupäivät eivät erotu toisistaan, ne unohtuvat, ellei jotakin poikkeavaa tapahtunut.
Tällaista tuli mieleen, kun taas on olympiahiihtojen aika. Dessutom ei aio niitä isommin seurata. Mitenkähän Suomen koulujen nykyiset opettajat?
1 kommentti:
Urheiluhulluuden lisäksi opettajilla oli muitakin hulluuksia - esimerkiksi niillä reservinupseereilla, jotka sodan jälkeen pikakoulutettiin.
Eräskin oli koulun pihalle järjestänyt lähipuolustusasemat ja jakanut vartiovuorot.
Lähetä kommentti