maanantai 22. helmikuuta 2010

Hyi Hesari

Sanomalehden kunniakas tehtävä on toimia vallan vahtikoirana. Isolta laatulehdeltä, kuten Helsingin Sanomilta, on lupa odottaa paljon. Vahtikoiran pitää räksyttää.

Tutkiva journalismi on vaativa mutta äärimmäisen tärkeä tehtävä. Pitäisi kaivaa esiin yhteiskunnan mätäpesäkkeitä, päättäjien hämäräpeliä, yhteisten varojen väärinkäyttöä ja muuta vallan liepeillä tapahtuvaa likaista toimintaa. Parhaimmillaan lehdet, myös Hesari, siinä onnistuvatkin.

Tänään sunnuntaina 21. helmikuuta Hesarin politiikan toimitus oli päässyt todellisen jymyjutun jäljille. Toimittaja Piia Elonen paljasti kolumnissaan verovarojen väärinkäyttäjän. Tilaa paljastukselle annettiin reilusti sunnuntainumeron A-osan alkupuolella, sivulla 5.

Näin se meni. Käynnissä olevien olympialaisten naisten hiihtokilpailuun oli osallistunut 19-vuotias hiihtäjätär. Kisa ei mennyt häneltä hyvin. Hiihdon jälkeen televisiohaastattelussa hän oli sanonut, että latautuminen puuttui näistä kisoista. Löysää oli meno ollut, paras vire puuttui.

Tällaisesta puheesta toimittaja oli vetänyt nenäänsä niin sanotun herneen. Tämä on verorahojemme väärinkäyttöä. Hiihtoliitto on saanut sinun ja minun maksamista veroista tukea miljoona euroa, hiihtäjätär saanut siitä avustusta ja olympiakomiteakin toimii pääosin yhteiskunnan rahoilla.

Ja sitten televisioon kehtaa ilmestyä hiihtäjätär, joka ei ole latautunut.

Adrenaliini oli toimittajan suonissa virrannut ja hän heittäytyi kyyniseksi: ”Niinpä, mitä nyt yhdet olympialaiset sinne tänne. Niitähän piisaa. Kuka nyt viitsii ryhtyä moisiin latautumaan. Toista se on Kuopion sprintti tai Saarijärven kansalliset kisat."

¤

Dessutom ei nähnyt kyseistä kilpailua eikä näin ollen haastatteluakaan. Mutta hän voi hyvin kuvitella, mitä hädin tuskin täysi-ikäisyyden puolelle yltänyt hiihtäjätär läähätykseltään onnistuu haastattelijan mikrofoniin sanomaan. Ei ehkä aivan kirkkainta mediaesiintymisen hallintaa.

Tällaisesta sitten maan suurimman sanomalehden politiikan toimitus repäisee ison jutun, nuoren hiihtäjättären nimeltä mainiten, lähestulkoon verbaalisen mestauksen. Eikö nyt kummempaa verovarojen väärinkäytöstä valtakunnasta löydy? Heikoilla on Hesarin tutkiva journalismi.

¤

Onneksi samasta lehdestä löytyi ansiokaskin paljastus, ainakin Dessutomille uusi tieto. Toimittaja Annamari Sipilä kertoi Suomen euroedustajien äänestyskäyttäytymisen huipputärkeässä periaateasiassa.

• ”Neljä edustajaa on sitä mieltä, että eurooppalaisille naisille ei pidä taata mahdollisuutta turvautua ehkäisyyn ja raskaudenkeskeytykseen. Samat neljä vastustavat sitä, että naisilla olisi mahdollisuus ilmaiseen raskaudenkeskeytysneuvontaan.”

• ”Nelikko on myös sitä mieltä, että äitiyslomaa ei pidä kytkeä isyysvapaaseen niin, että ´naisilla olisi parempi suoja työmarkkinoilla ja jotta voitaisiin torjua isyysvapaan käytöstä yhteiskunnassa vallitsevia stereotyyppisiä käsityksiä´ ”.
Nämä neljä ovat:
Sari Essayah (kd)
Timo Soini (perus)
Eija-Riitta Korhola (kok)
Hannu Takkula (kesk)

Listan kaksi ensimmäistä edustajaa menevät vielä pidemmälle, sillä he vastustavat

• ”että naisilla olisi oikeus valvoa omia seksuaalisia ja lisääntymiseen liittyviä oikeuksiaan”.

• ”toimia, jotka edistävät naisille suunnattujen seksuaali- ja lisääntymispalvelujen saatavuutta ja parantavat naisten tietämystä oikeuksistaan ja saatavissa olevista palveluista.”
¤

Niinpä. Vuosi on siis 2010 ja paikka Euroopan parlamentti. Dessutom pääsee taas mieliaiheeseensa, uskontojen ongelmalliseen suhteeseen ihmisen seksuaalisuuteen. Siitä olen kirjoittanut aikaisemminkin, viimeksi 16. helmikuuta.

Arvelen, että tällaiset aatokset eivät voi pohjautua muuhun kuin uskonnolliseen fundamentalismiin. Kaikilla neljällä edustajalla on sidos uskontoihin. Molemmat naiset ovat taustaltaan Kristillisen liiton väkeä, Takkula lestadiolainen ja Soini roomalaiskatolinen.

Kiinnostavaa olisi tietää, miten europarlamentin viides uskontoihminen, isä Mitro, olisi asennoitunut. Mutta hän oli poissa äänestyksestä.



Tällaista journalismia Hesari tarvitsisi. Jotta me äänestäjät tietäisimme…

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se tunnustettava. Nykyisestä sijainnistani johtuen olen jonkun kerran tilannut Keksi-Suomalaisen pätkätarjouksia.No, ei se Laatikaisen lähtö mitään muuttanu.