keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kulkija luonteeltaan

Dessu on valmistautumassa perjantaina suoritettavaan kyynärpääoperaatioon. Valmistautuminen on viisasta tehdä niin kauan kuin kaksi kättä on käytettävissä. Valmistautuminen tarkoittaa kesätavaran, kuten kirjojen,  pakkaamista laukkuihin ja kantamista autoon. Uimahousutkin on viisasta pakata mökille vietäväksi kirjojen lisäksi, vaikka omassa saunarannassa niitä ei tarvitakaan.

Sairaalasta pääsen ilmeisesti pois samana päivänä, joten matka Längelmäveden rannalle voi alkaa vaikkapa heti. Mitäpä sitä viivyttelemään. Apukuski on valmiustilassa. Minä toimin kartanlukijana.

 Puutarhatyöt eivät taida onnistua niin kauan kuin käpälä on kantositeessä, mutta väliäkö sillä. Vanhat perennat kukoistavat ilman hoitoakin. Ruokapöytään tarkoitettujen kasvien penkit olen möyhentänyt ja kattanut jo syksyllä, joten taimen istuttaminen taitaa onnistua yksikätisenä. Puutarha-asioissa olen saanut paljon hyödyllistä oppia ja asennetta mm. runoilija Väinö Kirstinän mainiosta kirjasta ”Puutarhassa”. Kirstinäkin piti kesäkotia Hämeessä, samoin kuin minä. Kirstinän vanha mäkitupa sijaitsi Luopioisten Puutikkalassa, minun lähellä Hiljaistenmiestenlaaksoa.

¤

Kesät ovat toisaalta paikallaan pysymisen aikaa, toisaalta menemisen aikaa. Olen tottunut kesäisin kiertelemään lähiseutujen kulttuuritapahtumissa. Vakiintuneita kohteita ovat olleet mm. seuraavat:

Tampereen museot ja näyttelyt / Oriveden Purnu / Visavuori / Mäntän nykytaide & Serlachius-museot / Vammalan vanhat kirjat / Urjalan Pentinkulman päivät / Jyväskylän kesä + museot / Valkeakosken työväenmusiikki / Äänekosken Keitele-jazz / Tampereen teatterikesä.

Eivät nämä kaikki joka kesä ole mahtuneet mukaan, mutta aika usein kuitenkin. Hinku olisi taas muutaman vuoden tauon jälkeen lähteä myös Sodankylän Midnight sun -elokuvafestivaaleille. Siellä ilmapiiri on aivan erityisen hyvin Dessun mentaliteettiin sopiva.

Esitteestä olen huomannut muutaman uudenkin kiinnostavan tilaisuuden: Sastamalassa olisi Wanhan musiikin juhlat, Orivedellä Uuden kirjallisuuden päivät ja Ruovedellä kamarimusiikkijuhla. Lisäksi pitäisi lopultakin päästä katsomaan Tyrvään vanhan kirkon uutta taidetta. Aikomus oli jo viime kesänä, mutta jotenkin jäi.

Olen tullut laiskaksi lähtemään kauas, sillä läheltäkin löytyy vaikka mitä. Pirkanmaalta ei tarvitse kauas lähteä kokeakseen suuria. Tilaisuudet ovat viehättävän pienimuotoisia. Suuret spektaakkelit näen televisiosta. Niitä on taas yllin kyllin luvassa, kuten jalkapallon MM-kisat, Ruotsin prinsessahäät ja Kepun puoluekokous.

¤

Päivisin Dessu puuhailee mielellään kotitontillaan. Puutarhatyöt miellyttävät erityisen paljon. Kun talvet asuu kerrostalossa Töölöntorin laidalla, jossa ei pääse edes lumitöihin, kesällä sielu lepää, kun saa upottaa sormet multaan. Aluksi nyt vain vasemman käden sormet, viikon tai parin kuluttua molempien.

Dessu on yöihmisiä. Hän ei mene aikaisin nukkumaan, ei varsinkaan valoisina kesäöinä. Öinen kuljeskelu rantatiellä, seisoskelu pienen joen ylittävällä sillalla, istuskelu laiturilla, sellaisissa kokee keskiyön hurman. Tunnelma on kuin Sillanpään nuoruusnovelleissa. Usein työnnän veneen vesille, soutelen hiljaksiin Kaislalahden rannoilla ja annan veneen ajelehtia vapaasti ja kuuntelen yön ääniä. Nyt yksikätisenä ja yksiairoisena soutelu taitaisi saada uuden luonteen: siinähän vene pyörii ympyrää. Varmaankin on syytä sitoa vene pitkällä narulla laiturin tolppaan, muuten en pääse järveltä kotiin.

¤ 
Dessu lopettaa blogin kirjoittelun tähän. Maalla en käytä tietokonetta muutoin kuin äärimmäisen hädän hetkellä, kuten sateella. Läppäri on matkassa mukana, mutta yritän olla koskematta siihen. Kiitän kaikkia täällä tutuksi tulleita lukijoita, kirjoittajia ja kommentoijia. Toivotan kaikille hyvää kesää.

Jos kesä joskus päättyy ja jos kesän seikkailuista ehjänä selviän, lupaan palata.

2 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Dessulle tiedoksi: Visavuoren nuoret ja ihastuttavat oppaat saattavat esittää vierailijoille myös musiikkia viululla ja vastakunnostetuilla uruilla.
Sääksmäen kirkon lähellä Voipaalan kartanossa (ja Visavuoressa myös) järjestetään heinäkuun alussa Sääksmäki Soi! -festivaalin kamarikonsertteja. Rahanpuutteen vuoksi orkesterikonsertti kirkossa jää tänä vuonna väliin.
Niin että tervetuloa!

Dessu kirjoitti...

Kiitos vihjeistä. Pistän muistiin.