tiistai 31. elokuuta 2010

"Rantalava, yötön yö..."

Kesän mittaan Dessu ajoi kymmenkunta kertaa Längelmävedeltä etelään, Helsinkiä kohti. Mutta ei ihan Töölöntorille, lähelle kyllä.

Tuntui että Töölöntorille asti eteneminen katkaisisi loman tunnelman tarpeettomasti. Tulisi turha kosketus arkeen. Ei ollut edes mitään tähdellistä asiaa Töölöntorille.

Vantaan lentoasemalle sen sijaan oli tähdellistä asiaa, kerran myös Ruotsin-lautalle. Ajoin hakemaan / palauttamaan vieraitani. Vilkas vieraskesä, kuten aina. Kävi vieraita Tukholmasta, Amsterdamista, Brysselistä, Lontoosta, Barcelonasta. Kesäisellä Pirkanmaalla on vetovoimaa.

 Aivan erityinen vetovoima tuntuu vaikuttavan espanjalaisiin. Kaksi herrahenkilöä tuli jo toisena kesänä peräkkäin. Kongresseissa tutuksi tulleita vuoronvarausalan ammattilaisia, päällikkötasoa.

Mikä heitä vetää? Arvaan, luulen, tiedän: suomalainen tanssilava ja kesäyö.

Minä olen kuskina. Lähiseudulla on muutama rantalava. Ensimmäisenä iltana vien heidät lavalle, jossa esiintyy Markku Aro. Saan toiveen olla huolestumatta, jos heitä ei ilmesty kyytiin paluumatkalle. Kyllä he pärjäävät ja palaavat - jos eivät heti niin huomenna - jos eivät huomenna niin lähipäivinä.

Ymmärrän kyllä. Meillä suomalaisillakin miehillä on ollut ikimuistoinen taipumus eksyä ties minne valoisassa suviyössä. Espanjalaiselle miehelle sen täytyy olla täyttä eksotiikkaa. Arktinen huuma ja suomalainen neito, yhdistelmä on tyrmäävä.

Niin käy kuin aavisteltiin. Herrat tanssivat ahkerasti mutta jossain vaiheessa katosivat kuin Kansallispankki aikoinaan - huomaamatta ja kesken juhlan. Ajelen aamuyöllä yksin hiljalleen torpalleni. Seuraavana iltapäivänä tulee soitto, kaksikin. Voisitko tulla hakemaan? Toisen osoite on helppo, lähikaupungin keskusta. Toisen sijainti on vaikea: ”dzoy-ppae-juu-kei….” tai jotain sellaista. Onneksi puhelimeen löytyy tulkki, nuoren tuntuinen naisääni selventää: ”Juupajoki”. No haenhan minä, vieraitteni isäntä. En turhia kysele, ei turhia selittelyjä - hienotunteisuutta pitää olla. Miten lienevätkään matkansa kulkeneet? Ehkä kävellen rantoja pitkin valoisassa kesäyössä…

Toisenkin kerran lähdetään tanssireissulle, tällä kerralla kauemmaksi. Lava järven rannalla, laulajana Topi Sorsakoski, täydellinen idylli. Ja taas eksytään ja aamulla haetaan. Eikä kysellä eikä vastailla.

maanantai 30. elokuuta 2010

Hiipivä hulluus

Dessu ei osallistunut perjantaiseen taiteiden yöhön muutoin kuin poikkeamalla Elitessä, joka tunnetaan taiteilijoiden kapakkana. Taiteilijat olivat kai esiintymässä, sillä yhtään tuttua ei alkuillasta sattunut paikalle.

Eliten maine taiteilijakapakkana on ansaittu siinä missä Kosmoksen ja Sea Horsenkin. Nurkan takana on taiteilijakoti Lallukka - sieltä on sopivasti alamäki ravintolaan. Paluumatkalla ylämäki ei enää liene haitaksi.

Ravintolassa on Tauno Palon kantapöytä ikkunaseinustalla. Myöhemmin siihen tuli myös Matti Pellonpään kantapöytä. Dessu itse on niin vanhaa ikäluokkaa, että voi ylpeänä leuhkia istuneensa iltaa yhtä aikaa molempien herrojen kanssa samassa kapakassa - Taunon kanssa ei kuitenkaan koskaan samassa pöydässä, mutta miestenhuoneessa seisoimme muutamaankin kertaan vierekkäin samalla asialla.

Taiteiden yö on hieno mutta hirmuinen juhla. Sopivan sään sattuessa Helsingissä vietetään karnevaalia kuin Riossa ikään. Hirmuista on tungos. Keskusta on aivan tukossa. Siellä ei pääse haluamiinsa kohteisiin. Siksi Dessu on luopunut osallistumasta.

 Viikolla ennen karnevaalin alkua Helsingissä sen sijaan tapahtui outoja asioita. Rautatientorilla Ateneumin edessä Dessu näki kauniisti sijattuja vuoteita ja niissä ihmisiä nukkumassa. Idea oli ympäristötaiteilija Kaisa Salmen. Sänkyyn olisi kai hetken jonotuksella saanut nukkumavuoron itsekin. Dessu harkitsi vakavasti, sillä hän on siestan suuri puolestapuhuja. Työpaikalla Vuoronvarausliiton toimistossakin hän pyrkii aina lounaan jälkeen ottamaan nokoset, ja siihen on oivallinen mahdollisuus piilossa arkistohuoneen takana olevassa kammiossa. Sinne on nostettu mukava vanha sohva. Varttitunti riittää. 

Rautatientorilla houkutus oli suuri mutta Dessu jätti sen kuitenkin käyttämättä. Kaksi siestaa samana päivänä taitaisi olla liioittelua. Kohtuus kaikessa - laiskuushan on yksi seitsemästä kuolemansynnistä.

Lehdestä Dessu luki, että Helsinkiä kierteli raitiovaunu, jossa kaikkien matkustajien tuli hymyillä. Moiseen vaunuun en onnekseni joutunut - sellainen ei olisi minulta luonnistunut. Dessu on tunnetusti totinen mies.

Totisuus sai varmaankin alkunsa jo lukiovuosina Jyväskylässä. 16-vuotias Roope oli jotenkin huomaamattaan liukunut unelmoimaan hempeitä kesken fysiikan tunnin, kun opettaja yhtäkkiä tökkäsi karttakepillä ja lausui möreällä äänellään unohtumattoman repliikin: ”Vaivaako tuota Robertia hiipivä hulluus vai mitä se virnuilee?” Sen jälkeen hän piti esitelmän itsekseen naureskelevista ja puhelevista ihmisistä, joita kaduilla kulkee. Ja vielä varmemmaksi vakuudeksi hän naputti sormellaan pulpettiani ja lausui: ”Se ON hiipivän hulluuden merkki.”

 Sen jälkeen Dessu on pitänyt varansa. Hymy / nauru saa vallan vain kahdessa tilanteessa:
1. muutamaa klassikkokomediaa katsoessa 2. kun joku tulee ja kutittaa.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Maaottelussa

Dessu kävi maaottelussa, kun sai kaverilta ilmaisen lipun. Oli siellä vähän surkeaa. Sää oli kylmä ja tulokset enimmäkseen huonoja.

  Dessulla on nimittäin mihin verrata. Käyntejä Suomi - Ruotsi-otteluissa on kertynyt aika monta, erityisesti 1970-luvun mahtavuuden vuosina, jolloin selostuskopissa istuivat vielä Tiilikainen & Noponen. Ensikäynti oli isän kanssa joskus pikkupoikana 50-luvun lopussa.

Nyt katsomo oli puolityhjä (vai olisiko korrektimpaa ottaa Polly-Anna-asenne ja sanoa, että katsomo oli puolitäysi?). Hieno perinne on hiipumassa, ei taida löytyä konstia pelastaa. Aika on ajanut ohi reippaasta maaottelutunnelmasta. 

Dessu haikailee vanhaa aikaa, jolloin maaottelu oli tiheätunnelmainen kamppailu, vuoden odotetuin urheilutapaus, joka toi stadionin täyteen ja koko valtakunnan radioiden ääreen. Yleisurheilulla oli vetovoimaa.

Nyt se on yhdentekevä tapahtuma. Pelkkä keihäänheitto ei riitä tuloksia vaativille. Huutosakkeja ei liiemmin ole. Muut lajit ovat vieneet yleisön huomion. Kaupallisuus toimii tässäkin kuin katujyrä. Suuret urheiluotsikot ovat siirtyneet liikemiesten ohjaamina Olympiastadionilta pikkuisen pohjoiseen ja koilliseen.

Urheiluotsikoista kummallisimmat leviävät jo kuin persujen äänestäjät laatumediaankin. Dessu tyrmistyi, kun sai tässä eräänä iltana Ylen pääuutisista kuulla entisen hyppyrimäkimiehen uusimmasta käräjäkäynnistä. Tähänkö suuntaan Ylekin joutuu kaupallisuuden paineissa kulkemaan? Jättäisivät suosiolla tällaiset aiheet kaupallisille kanaville. Siellä se olisi luontevalla paikallaan. Voisivat ehkä luoda uuden reality-formaatinkin: ”mäkihyppääjälle muija”. (Idea vapaasti käytettävissänne, kaupalliset kanavat, en pyydä rojalteja).

Hyviäkin uutisia: Dessu näki uutisjutun, että pesäpallon suosio on kasvussa, erityisesti nuorten ja vielä erityisemmin nuorten tyttöjen keskuudessa. Tämä miellyttää Dessua, joka vanhana jyväskyläläisenä pääsi pesäpallon makuun, kun kaupungissa kukoisti Kiri-niminen pesäpalloon erikoistunut urheiluseura. Myös HoNSU-niminen joukkue oli kiinnostava. Dessu kävi katsomassa otteluita Harjun kentällä ja heilastelikin aikansa yhden Kirin tyttöjoukkueen tähtipelaajan kanssa.

Pesäpallo on vielä kohtalaisen terve ja epäkaupallinen laji, menneestä sopupeliskandaalista huolimatta. Toivottavasti pysykin sellaisena. Vaara kyllä uhkaa kaikkea menestyksellistä urheilua. Edesmennyt musiikkitoimittaja Seppo Heikinheimo kiukustui aikoinaan pesäpallo-otteluiden taustalla soitettavaan räikeään rymistelymusiikkiin. Dessu on lievästi samalla kannalla, parempi olisi ilman, siinä on yltyvän kaupallisuuden ensimmäinen ennusmerkki.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Maalta olet sinä tullut...

Dessu vietti pitkän joutilaan kesän Längelmäveden rannalla sijaitsevassa kesäkodissaan. Palatessani työhön tiedostin vahvasti, että tämä on viimeinen lomaltapaluu, jolloin edessä on täysi työvuosi. Kun vuoden kuluttua palaan seuraavan kerran lomalta, silloin edessä on vain muutama kuukausi ennen kuin siirryn kykyjäni paremmin vastaaviin tehtäviin - eläkkeelle.

Kaupunkiin sopeutuminen on aina vaikeaa, kun on tottunut maaseudun väljyyteen. Kylätiellä ei juuri ole vastaantulijoita. Mutta kun lähdin Töölöntorilta kävelemään Runeberginkatua alamäkeen kohti Eliteä, tuli heti askelluksen ja väistämisten rytmivaikeuksia. Jo suutariliikkeen kohdalla askel meni sekaisin, kun vastaan tuli kaunis nainen. Siinä sitä tanssattiin muutama tahti hööpakkaa (1) ennen kuin pääsimme toistemme ohi.

Sitten vielä Hesperiankadun suojatiellä Eliten nurkalla olin kupsahtaa nenälleni, kun kenkä tökkäsi jalkakäytävän reunaan. Maalla kadottaa kaupungissa tarpeellisen liikevaiston, ja niinpä sitä löntystää kadulla samanlaisella askeleella kuin olisi viemässä likaämpäriä liiterin taakse kompostiin. Sillä väylällä ei tule vastaan jalkakäytäviä eikä korokkeita, kunhan kukkapenkin huomaa kiertää.

Maalaiselämä kesti nyt tavallistakin pidempään. Ensin oli sairausloma kyynärpääleikkauksen vuoksi, kuten keväällä tällä palstalla murehdin. Sitten tuli varsinainen kesäloma, sitten pitämättä jääneitä vapaapäiviä, sitten ylitöiden korvauksia, sitten hyvänmiehen liukumavara, sitten muut rokulipäivät. Lisäksi pikkuisen lintsasin, mutta sitä en tunnusta. Kaksi ja puoli kuukautta niistä kertyi.


Reissussa rähjääntyy: parta kasvoi ja tukka meni takkuun, kuten kuvasta näkyy. Vaikka puun alla varjossa yritinkin istua, nahka ruskistui silti. Oikean käden kyynärpäässä näkyy vielä kirurgin tekemä arpi ja se saattaa jäädä pysyväksi, mutta tällaisen kauneushaitan lupaan kyllä kestää, sillä vuosikymmenen kestänyt vaiva korjaantui täysin.

Vielä jäikin vapaapäiviä. Kohta menen Längelmävedelle taas, mutta nyt vain viikoksi. Marjat ovat keräämättä, puut pilkkomatta. Ei helteellä paljon jaksanut.

…maalle olet sinä jälleen menevä…

¤  ¤  ¤  ¤

(1) Hööpakka (s.) ”Eräänlainen katutanssi. Henkilöt lähestyvät toisiaan vastakkaisilta suunnilta ja yrittävät kohteliaasti väistää. He astuvat vasemmalle, pyytävät anteeksi, astuvat oikealle, pyytävät jälleen anteeksi, astuvat taas vasemmalle, törmäävät toisiinsa. Voidaan toistaa niin monta kertaa kuin ei ole tarpeen.” Myös: ”mennä hööpakkaa”. (Elimäen tarkoitus. Douglas Adams &; John Lloyd. Suomeksi kirjoittaneet Silja Hiidenheimo, Kirsti Määttänen, Tuomas Nevanlinna, Tarja Roinila. Loki-kirjat 1996)

(Kuvaa voi ihailla suuremmassa koossa, jos klikkaa sitä kerran tai kaksi...)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...