torstai 14. lokakuuta 2010

Pitkää ikää!

Helsingin kaupunginkirjasto täyttää 150 vuotta.

Rikhardinkadun kirjasto on tietysti viihtyvyydeltä omaa luokkaansa, mutta se ei osu Dessun päivittäisille kulkureiteille, joten sen käyttö ei ole kovin runsasta. Sen sijaan Kymppikirjasto vanhassa Pääpostitalossa Rautatieaseman vieressä osuu. En nyt aivan päivittäin poikkea mutta usein kuitenkin. Sen sijainti on täydellinen. Kuljen sen sivuitse kaksi kertaa joka arkipäivä, kun kävelen työmatkani Töölöntorilta Kruununhakaan ja takaisin.

Kymppi on musiikkikirjasto. Voin liioittelematta sanoa, että musiikkikirjaston sijainti kulkureitilläni on avannut minulle aivan uudella tavalla musiikin maailman.

Musiikki on ollut taiteiden joukossa heikko kohtani, kuten olen aiemminkin monta kertaa tällä foorumilla kertonut. Tarkoitan nimenomaan taidemusiikkia. Rokki kyllä on tuttua, olen Beatles-sukupolvea, samoin iskelmäviihde, sitä kun kuulee koko ajan radiosta.

Musiikkimetodini on hieman omaperäinen. Selailen kotonani satunnaisesti musiikin tietosanakirjaa, ja kun silmiin osuu jotain kiinnostavalta tuntuvaa, käyn Kympissä etsimässä sen kuunneltavaksi. Yleensä löytyy. Kympissä on vanhanaikaisia pehmeitä ja mukavia laiskanlinnoja, joihin voi asettua työstä väsyneenä nauttimaan taiteesta.

Muistan ensimmäisen. Luin Juhani Peltosen Elmo-kirjaa. Siinä päähenkilö voittaa kultamitaleja olympialaisissa lajissa kuin lajissa. Andien talvikisoissa hän voittaa jääkiekon loppuottelussa Kanadan. Perinteistä tapaa noudattaen olympiavoittajalle aiotaan soittaa Maamme-laulu, mutta Elmo ei haluakaan kuunnella sitä, ”koska sen on säveltänyt ties kuka hampurilainen musikantti”. Hän tahtoo soitettavaksi Armas Järnefeltin Kehtolaulun.
Kisojen jury joutuu pitämään pikakokouksen ja suostumaan Elmon ainutlaatuiseen vaatimukseen. Niinpä ”Suomen kansallislaulun asemesta kaikui Andien talvikisojen jäästadionilla tuo Järnefeltin alati niin järkyttävällä lailla tunnelmoiva kehtolaulu radion välityksellä - - kotimaahankin, missä se kuunneltiin seisaaltaan hieman ristiriitaisin tuntein”.

Mutta Dessu suuressa sivistymättömyydessään ei muistanut Järnefeltin Kehtolaulua. Uteliaisuus virisi, joten etsin sen kirjastosta, kuuntelin ja nyt tiedän.

Siitä syntyi etenemismetodi, joka on jatkunut vuosikausia. Sattuma ohjatkoon, mitä kohdalle sattuu. Aivan äskettäin luin Matti Yrjänä Joensuun uuden Harjunpään. Siinä kaunis nainen seksin jälkeisessä raukeudessa pisti soimaan Pähkinänsärkijän levyn loppupuolelta: Pas de deux, Kukkien valssi… ”Oli hyvin tyytyväinen oloonsa.” 

Dessu etsi levyn, kuunteli ja yritti ymmärtää. Ja ymmärsi.

¤ ¤ ¤ 

 Kotikirjastoni on kuitenkin Töölö. Töölön kirjastoon Topeliuksenkadulla kuljen kotoani viidessä minuutissa. Sieltä lainaan kirjat, siellä käyn lukemassa lehtiä. Kotini kirjahyllyt ovat kerta kaikkiaan täynnä, vaikka yritän vähän väliä raivata niihin tilaa. Kirjoja on kellarikomerossa ja ullakkohäkissä. Kirjoja olen kuskannut suurin määrin kesäkotiini Längelmäveden rannalle, ja sielläkin alkavat hyllytilat loppua. Missään ei ole laajentumistilaa. Olenkin antanut itselleni ehdottoman ohjeen karsia kirjaostoksia ja pidättäytyä vain kaikkein välttämättömimpään. Niinpä olen yhtä enemmän siirtynyt Töölön kirjaston lainaaja-asiakkaaksi.

Dessu onnittelee Helsingin kaupunginkirjastoa, läheistä ja hyvässä kunnossa säilynyttä ystäväänsä, 150-vuotismerkkipäivän johdosta. Tapaamme usein ja viihdymme hyvin yhdessä. Toivotan pitkää ikää. Ainoa uhka tulee politiikan huipulta. Siellä on puolue, joka haluaisi alentaa veroja karsimalla kulttuuripalveluja. Mutta kyllä me sen uhan selätämme.

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kirjat ja kirjasto on yksi maailman parhaimmista keksinnöistä. Voin olla kirjastossa pitkäänkin ilman että lainaan mitään.
Rakastan kirjaston tunnelmaa. Tulijoilla pieni jännitys ilmassa, minkälaisia kirjoja tänään löytyy. Lähtiöillä tyytyväinen tai pettynyt olo "saalistaan". Lauantaina olisi taas tarkoitus mennä kirjastoon, sitä odottelen :)

Anonyymi kirjoitti...

Lapsuudessa kirjasto oli lainasto ! Sen hiljaisuus kiehtoi positiivisesti. - Omassa kirjastossani ei tarvitse olla hiiren hiljaa. En ole kirjojani raaskinut teljetä kellariin tai vintille. Hyllyt ovat maximikäytössä. Hankintoja on säännösteltävä nykyään ja DVD kirjastoni kohtalo on mietintämyssyn alla. Minne sen saisin mukavasti sijoitettua?

Richardinkadun kirjasto oli suosikkini. Mutta olen vieraillut kirjastoissa ympäri Helsinkiä.

'Sivummalta seuraaja'