keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Pitäisikö osata?

Dessu kävi tänään katsastuksessa. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, Dessun Toyota kävi ja Dessu itse toimi vain kuskina. Läpi meni.

Katsastustilanne on aina samalla tavalla kiusallinen. Tuntemattomia äijiä seisoskelee kahvimuki kourassa odotuspuolella ja seuraa silmä tarkkana autoja ronkkivia katsastusmiehiä. Katsomon puolella kasvaa sisäinen yhteishenki ja solidaarisuus. Kaikki vaikuttavat autojen asiantuntijoilta. Yksi selittää, miten oli asentanut Volvo Amazonin kampiakselin nupin ja toinen kertoo, miten hankalaa oli uusia Fiatin katkojan kärjet ja kolmas valittaa, miten vaikeassa loukossa sijaitsee Datsunin jarrujen kengät ja neljäs leuhkii, miten oli näppärästi onnistunut vaihtamaan Rellun jakohihnan. Heti kaikki ympärillä seisojat tietävät ongelman ja selostavat omat kokemuksensa. Kannattaisi ensin vääntää edessä oleva vasemmanpuoleinen pultti löysemmälle, kannattaisi ensin avata akkua kiinni pitävät ruuvit, kannattaisi ottaa jakoavain käyttöön ja heittää se auton mukana tullut 12 millin vääntöavain jorpakkoon, niin mahtuu paremmin vääntämään.

Tätä miesten keskistä solidaarisuusneuvontaa Dessu kuuntelee mutta ei osallistu. Hörppii vain nolona kahvia pahvimukista. Tällaisia asioita hän ei osaa - hädin tuskin tietää, mistä nupista nykäistään, kun pitää saada nokkapelti auki. Työkaluja hänellä on vain saha, kirves, vasara, hohtimet, taltta, pora, höylä, mittanauha ja rautakanki, ja nekin kaikki ovat maalla kesäkodin varastossa. Ei niille olisi käyttöä Töölössä. Puukko on kyllä kaupungissakin, mutta Toyotan asentamiseen se on huono.

Dessu kuuli äijäporukan yksimielisen tuomion autojen merkkihuolloille. Juuri sellaiseen Dessu oli suuressa ymmärtämättömyydessään katsastuksen alla erehtynyt Toyotansa viemään. Pakoputkesta tuleva savu siellä mitattiin, tuulilasinpyyhkimet uusittiin ja jotain kiristettiin. Maksoi yli kaksisataa. Yritin kuunnella, mihin viisaampi olisi autonsa vienyt mutta en päässyt käsitykseen.

Tällaiset asiat jokaisen miehen pitäisi osata. Naisilta osaamista ei oleteta. Liikennesääntöjen osaamista sen sijaan vaaditaan ainoastaan autokoulussa ja inssiajossa. Sen jälkeisestä osaamisesta ei ole väliä.

Dessulla on ollut ajokortti yli 40 vuotta. Ainuttakaan sakkoa tai rikemaksua ei ole kohdalle osunut. Siitä olen ylpeä. Yksi parkkisakko on tullut. Se tuli kesällä 1999 Tampereella Tammelan jalkapallokentän lähellä Salhojankadun laidalla, kun en huomannut muuttuneita kieltoja. Harmitti pitkään mutta olen toipunut.

Seuraavaksi pitäisi viedä Toyota nastarenkaiden vaihtoon. Kerran olen sen tehnyt itse. Toista kertaa en ryhdy.

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Älä sure jos et osaa autoja korjata ja laittaa. Tyhmää väittää että se on jokaisen miehen osattava. Eihän kaikki naisetkaan osaa laittaa ruokaa tai käyttää ompelukonetta. Jokainen tehkööt sen mitä osaa ja sillä hyvä :) Minun ystäväpiirissä on aviopari, nainen korjaa perheessä autot ja mies tekee ruuat.

Mutta nuo katsastuskonttorit ovat minulle painajainen. Viimeksi kun käytin autoni minulla oli aika varattuna. Olin jo ajamassa sisälle halliin kun eteeni ajoi toinen auto. Sieltä nousi ulos mies, ikää n 60 v. Katsastuskonttorin miehet sanoivat ettei ole vielä hänen vuoro. Siitäkös toinen asiakas suuttui ja sanoi "naisia ei edes pitäisi päästää auton rattiin". Onneksi katsastuskonttotin väki otti minut ensin ja pohdin silloin sekä vieläkin. Kukaan ei sanonut mitään 60 v miehen lauseseen... Pitää kai sitten myydä auto ja kävellä töihin n 20 km :D

Kari Rydman kirjoitti...

Helsingin ruuhkassa kaikki on toisin kuin täällä idyllisessä Hämeen rauhassa. Yariksen saa katsastukseen heti, ilman ruuhkaa, ja palvelu on asiallista. Merkkikorjaamo kuuluu firmaan joka sen Variksen minulle myi, ja pikkuhommat saa hoidetuksi melkein heti. Ja Vianor lähettää tekstarin jossa kerrotaan milloin talvi/kesärenkaat minulle vaihdetaan heidän rengashotellissaan.
Pikkuhommien kohdalla kyllä ihmettelen, eikö Toyotalla ole yhtään saksalaista insinööriä suunnittelupuolella. Jos takarekisterin valo on sammunut, lampun vaihtamiseksi on muuten mainiosta autosta purettava puolet takaosasta...

Dessu kirjoitti...

Kappas vaan, minulla ja Rydmanilla on samanmerkkinen auto. Sama maku? Olisiko hänelläkin sattunut olemaan Rättisitikka joskus nuoruudessa?

Sari: Kyllä minultakin ruoanlaitto sujuu. En nyt ihan ravintolaan kokiksi kelpaisi mutt melkein.

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Avioerotilanteessa mene puurot ja vellit ihan sekaisin. Mies ei muista kesällä lähtiessään ilmoittaa, että on jättänyt auton talvella katsastamatta. Vaimo joutui suraavan vuoden talvipäivänä ratsiaan ja poliisi-setä ottaa kilvet pois ja sakottaa rankasti, mutta antoi vaimon ajaa kotipihaan ja ko.vuoden katsastukseen kahden päivän päästä, lupalapulla. Tunnollisesti asioita hoitava erotettu vaimo oli omatoimisesti varannut ajan jo viikkoja siten. Se seikka oli mitättömyys tässä tilanteessa. Katsastusaamu valkeni ja virasta erotettu vaimo ajaa keskustasta Haagaan. On ajoissa, ei myöhästele. Ja vuoro tulee. "Ei voida katsastaa - autossa ei ole kilpiä !" "Ne olivat poliisi-sedällä toisella puolen kaupunkia. Retki vilkasta Mannerheimintietä takaisin ja iloisena vaimo pyytää kilpiä poliisilaitoksella, jossa ne ovat säilössä. "Ei käy, muuten kävis. Ei ole katsastettu!" Virasta erotettu vaimo ei hermosto - selittää rauhallisesti tarvitsevansa kilvet katsastustoimenpidettä varten. Taitaa pyydellä anteeksikin, ettei tiennyt hakea niitä aamulla. Poliisi soitta Haagan. Asia ei selviä. Pitää noudattaa pykäliä - langan molemmissa päissä!? Haagasta katsastusmies soittaa tunnin päästä takaisin. Haaga sulkee konttorin. varataan huomiseksi uusi aika. Mutta sitä ennen piti hakea poliisi-sedältä toinen kilpi auton penkille. Vaimo sai 'luovutusvoiton', kun ei hermostunut, ei hakannut nyrkiä pöytään, eikä kiroillut. Ei olisi osannutkaan! Haagassa vaimo ruuvaa sen paikoilleen juuri ennen katsastusvuoroaan, siis auton vuoroa. Lapun ja leiman kanssa taas Mannerheimintietä ruuhkassa poliisi-sedän luo. Sen toisen kilven sai leimattua lappua näyttämällä. Kukaan ei pyydä anteeksi, kukaan ei liioin selitä miksi pykälät eivät stemmanneet.?? Vaimo oli maksanut kiltisti ne suuret sakotkin ajaessaan katsastamattomalla autolla tietämättään. Tietämättömyydestä sakotetaan.

'Sivummalta seuraaja'

Dessu kirjoitti...

Sivummalta seuraaja:

Luin hämmästellen tarinasi. Siinä ovat yhdessä sekä tragedian että komedian ainekset. Kuka kirjoittaisi tästä katkelman nykymaailman olemuksesta?