keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kuka alensi veroprosenttiani?

Dessutom sai kaksi virallisen näköistä kirjettä. Isomman kuoren lähettäjän paikalla vasemmassa yläkulmassa luki ”Vero Skatt”. Pienemmässä kuoressa samalla paikalla luki ”Veronmaksajat Puolenpitoa”.

Kuorten sisällöt eivät isommin yllättäneet. Vastakkaisiin suuntiin ne kyllä vetivät. Isommassa tuli verokortti alkaneelle vuodelle. Pienemmässä tuli Veronmaksajat-yhdistyksen lasku alkaneen vuoden jäsenyydestä. Dessu on muutama vuosi sitten jonakin heikkona hetkenä tullut liittyneeksi moiseen yhdistykseen. En kuitenkaan tunne sitä omakseni - pitäisi erota, jos keksisi, miten. Järjestön lehti on kyllä tullut selatuksi, mutta en ihmeemmin innostunut.

Veroviraston kirjettä tutkiessani tuli kuitenkin yllätys: ennakonpidätysprosenttini on pudonnut reilusti. Viimeksi se oli 30, nyt 27. 

Tämä oli järkytys. Miksi ne vähentävät veroani, vaikka valtiontalous on kriisissä? Luulevatko ne, että minunkin talouteni on kriisissä? Minullahan on vakituinen työ ja hyvä palkka ja minulla on palkan lisäksi sivutuloja ja pääomatuloja. En olisi tarvinnut veronalennusta. Pärjäsin hyvin silloinkin, noin kymmenen vuotta sitten, kun prosenttini oli lähellä neljääkymmentä. Osasin silloin ja osaan edelleenkin huolehtia taloudestani.

Suomi ei kai ole koskaan ollut niin kurjassa jamassa kuin nyt. Kaikessa säästetään, vanhustenhuollossa, opetuksessa, sairaanhoidossa, sosiaaliturvassa, kulttuurissa. Köyhyys lisääntyy, tulokuilut ja leipäjonot kasvavat. Eilenkin uutisissa selostettiin, että on syntymässä uusi köyhyyden luokka, jonkinlaiset superköyhät. Kelan tutkimusprofessori on harva se päivä julkisuudessa puhumassa vakavaksi käyvästä kehityksestä. Hälytyskellojen pitäisi soida. 

Näistä ongelmista presidenttikin puhui vuoden alkajaisiksi. Ei saanut kehuja, tuntui tylsältä. Yhdenkin puolueen puoluesihteeri moitti iltapäivälehdessä, että presidentti unohti puheessaan ne, joilla menee oikein hyvin. Niinpä unohti, täytyy myöntää.

Nyt ne sitten alentavat veroja.

Meillä on hallitus ja hallituksella ideologia. Tarkoituksena on kai amerikkalaistaa Suomi. Siellähän ei ole korkeita veroja, tosin ei sosiaaliturvaakaan eikä ilmaista koulutusta. Sairausvakuutuksestakin nousi sellainen kiihko, että aseita jo kaivetaan esiin.

Tuore mielipidemittaus tuotti tuloksen, että Suomessa kansalaisten merkittävä enemmistö olisi valmis maksamaan enemmän veroja, jos sillä saataisiin hoitokoteihin enemmän henkilökuntaa, toimiva sairaanhoito, kouluihin viihtyisyyttä, päteviä opettajia, oppilashuoltohenkilökuntaa ja kelvolliset ateriat. Ja muuta pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvaa perusturvaa.

Mutta ei. Hallitus ja elinkeinoelämä näkevät, että korkeampi veroprosentti heikentää kilpailukykyä ja kasvua. Ja rahaa pitää vielä riittää miljardimäärin korjaamaan finanssiveijareiden aiheuttamia tuhoja milloin maailmalla, milloin kotimaassa.

Ei tällainen verolinja ole Veromaksajat-yhdistyksen aikaansaannosta, vaikka kirjeen nurkan iskulauseessa julistetaankin ”puolenpitoa”. En tämän vuoksi eroa yhdistyksestä, protesti osuisi väärään kohteeseen. Kyllä syyllinen on hallitus, niin nykyinen kuin edellinenkin. 

Esitän vastustavani moista veroideologiaa. Nostakaa veroja. Voitte aloittaa minusta.








(Tämä kirjoitus on saanut virikkeitä HBL:ssä 9.1. julkaistusta kolumnista Min mening / Staffan Bruun. Tack)

4 kommenttia:

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Vuosi sitten ihmettelin samaa, vaikka veroprosenttini laski vain yhdellä. http://paivakavelylla.blogspot.com/2010/01/verotuksesta.html

Tälle vuodelle veroprosenttini nousi!

Anonyymi kirjoitti...

On luxusta asioida, kun elämisen ympärillä pyörii vain 7,6 % ja 2,6% vastaavat ALV-luvut.
Suomessa huomasin veroa korotetun 1% syksyllä. Tajusin tämän eilen, kun sain pienen laskun Suomesta, jossa oli ALV 23% ja muutettu tietenkin loppusummaan % 0, koska istun keskellä Eurooppaa, mutten EU maassa.
Ehkä ajatellaan, että Töölöntorin reunalta lähdetään isolla kassilla 'kuluttamaan ja shoppailemaan', kun tuloveroa on alennettu hiukan !?
Tämä ajatus on ymmärtääkseni kuollut jo syntyessään.

'Sivummalta seuraaja'

Dessu kirjoitti...

Päivi, luuletko, että muutos johtui blogikirjoituksestasi. Huomasiko verovirasto sen? Sittenhän minullakin on toivoa.

Sivummalta seuraaja, arvaat oikein. Dessu ei lähde ison kassin kanssa shoppailemaan, ei ainakaan suuriin ostoshelvetteihin. Marimekkoon voisin mennä Kuski-puvun ostamaan, jos sellaisia vielä jostain saisi. Ks. uusin kirjoitukseni.

Dessu

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Kunpa blogikirjoituksilla olisikin asioita muuttava voima! Minkälainen tästä maailmasta tuliskaan, jos jokainen blogijuttu muutaisi sitä kuin taikasauvan heilautuksella! Pukeutuisimmeko kaikki H&M:n vaatteisiin?