keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Uusintoja



 

Eilen sattui sellainen kummallinen tapaus, että innostuin katsomaan televisiosta vanhaa James Bondia "Älä kieltäydy kahdesti" (Never say never again). Ei ollut tarkoitus, mutta niin vaan kävi.  

Sunnuntaina sattui niin, että innostuin katsomaan televisiosta vanhaa Elia Kazanin ohjaamaa elokuvaa Eedenistä itään. Se oli kyllä tarkoituskin katsoa.  

Tänään sattui niin, että innostuin katsomaan televisiosta Roman Polanskin elokuvaa Yhdeksäs portti. Sen olin ajatellut tallettaa digiboxin kovalevylle ja katsoa joskus myöhemmin, mutta niin vaan kävi, että katsoin heti.  

Kaikki kolme elokuvaa olen nähnyt ennenkin, Kazanin montakin kertaa. Välillä tulee kysyneeksi itseltään, onko järkeä katsella uudestaan ja uudestaan samoja elokuvia.  

Mielestäni klassikoita voi ja on syytäkin katsoa moneen kertaan. Eedenistä itään on sellainen, muut eivät. Bondin ovat omalaatuinen erikoistapaus. Niitä television mainoskanavat veivaavat uusintoina vuodesta toiseen. Sopii epäillä, riittääkö niille katsojia, kun koko sarja tulee alusta loppuun vähän väliä. "Rakastetuiksi" niitä luonnehdittiin ennakkomainoksessa.  

Minä olen katsonut kaikki Bondit heti uutena jonnekin 1980-luvun puoliväliin saakka. Sean Conneryn aikakauden filmeistä voin sanoa pitäneeni, Roger Moorekin kelpasi, mutta sen jälkeen kiinnostus hiipui. Uusimmissa hahmoa on uudistettu, varmaankin oikeaan suuntaan, mutta alkuperäinen charmi on jäänyt tavoittamatta.  

Eilinen "Älä kieltäydy kahdesti" (1983) jäi Conneryn viimeiseksi. Edellisestä oli kulunut jo kymmenen vuotta, ja Moore oli jo pitkään ollut "oikea" Bond. Connery kuitenkin saatiin palaamaan vielä kerran, tosin väärän tuotantoyhtiön produktioon. Connery oli siinä vaiheessa jo viisikymppinen ikämies. Se aiheutti runsaasti piruilua - Bondin pitää olla nuori ja notkea.  

Mutta kyllä siitä ihan kelvollinen tuli. Charmi oli tallella, vaikka notkeudessa saattoi olla pientä vajausta.  

Vieläköhän riittäisi Connerylla potkua uuteen paluuseen? Mikä ettei - kyllä ne pakolliset takaa-ajot hoituisivat vaikka pyörätuolilla, kuten pilakuvassa vuodelta 1983 irvaillaan. Konnien listimiseen olisi varmasti kehitettävissä salainen ase pyörätuonin käsinojaan. Kaunotarten kaatamisessa ei ikämiehellä tietenkään ilmenisi ongelmia.
 
 
 

 

Ei kommentteja: