keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Perinnettä noudattaen




Ajatus karkailee. Kirjoittaminen ei luonnistu. Siitä tietää, että on aika sammuttaa tietokone.

Olen torstaina tai viimeistään perjantaina muuttamassa kaupungista maalle kesäksi. Niin kuin kaikkina kesinä jo vuosikymmenet. Kesäparatiisini on pohjoisella Pirkanmaalla suuren Längelmäveden rannalla. Helsinki ja Töölöntori jää kauas taakse. Niitä tuskin edes muistaa.

Yhden kerran joudun työn vuoksi kuitenkin käymään kaupungissa, sillä työmatka vie minut juhannuksen alla muutamaksi päiväksi Berliiniin. Tämäkin on vanha perinne, joka on toistunut ties kuinka monta kertaa. Välillä kesäkokous on kyllä pidetty Münchenissä, välillä Stuttgartissa, aina kuitenkin Saksassa.

Perinteisesti lopetan blogin pidon kesäksi. Vietän aikani mieluummin ulkona, varsinkin valoisat yöt. Nettipuuhaan tulee talven mittaan addiktio, ja siihen on hyvä saada katko. Valoisiin kesäöihin tuleva addiktio on luonnostaan lyhytkestoinen.

Vieraita tulee taas monelta taholta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Belgiasta, ehkä Espanjastakin. Ja kesätapahtumia riittää. Minut tapaa lähialueitten taidenäyttelyissä, konserteissa, teattereissa ja muissa tapahtumissa. Muun ajan istun suuren puun alla lepotuolissa ja luen kirjoja.

Blogin pito on ollut yllättävän tuottoisaa määrältään, sillä postauksia edellisen kesän jälkeen on tullut peräti 120. Se on enemmän kuin kahtena edeltävänä vuotena. Lukijamäärä näyttää kuitenkin kevätkaudella kääntyneen lievään laskuun.

Kommentteja on tullut ja ne ovat olleet iso ilo. Käytännön syistä olen valitettavasti vähän huono vastaamaan kommentteihin, ainakaan nopeasti. Kommentit ovat olleet myös kovin sopuisia ja asiallisia. Tästä olen erityisen kiitollinen, sillä tiedän hyvin, millaista nettikeskustelu usein on. Siitä luin viimeksi tänään   ikävän uutisen  , joka kohdistuu suomenruotsalaisuuteen. Minulle on tullut vain yhdeltä anonyymilta taholta haistattelua sähköpostiini. Sen sai aikaan kirjoitukseni, jossa kehuin joitakin suomenruotsalaisia kirjailijoita ja mainitsin lukevani näitä kirjoja alkukielellä. Tulkoon siis vielä uudestaan vahvistetuksi sympatiani ja arvostukseni kaksikielisyyttämme kohtaan. Puolueporukat ja nuoriso-osastot (joiden nimiä en tässä mainitse, jottei google saa siitä hakusanaa ohjaamaan tänne) vastustakoot hurrikieltä muualla kuin minun sivuillani.

Kiitän lukijoita ja toivotan hyvää kesää. Palaan viimeistään silloin, kun lumi peittää maan ja Längelmävesi jäätyy.








maanantai 27. toukokuuta 2013

Yhden sortin hulluus?




Viimeinen viikonloppu kaupungissa ennen muuttoa maalle kesäksi.

Perinteisesti juuri viimeiseen viikonloppuun sijoittuu Maailma kylässä -festivaali. Se on poikkeuksellisen miellyttävä tapahtuma. Olen osallistunut aina kun mahdollista - niin nytkin.

Lisäksi juuri äsken oli kirpputorimyyjäisiä kaikkialla puistoissa ja pihoissa. Kiertelin niitä Kalliossa, sillä Töölö on sellaiseesa paljon huonompi. En paljon ostanut - muutaman kirjan vain, mutta tunnelma oli tärkeintä.

Siinä on aidon kansanjuhlan tuntu, kun suuri väenpaljous kiertelee laajaa aluetta, jossa tapahtuu kaiken aikaa. Maailma kylässä tarjosi musiikkia ja monenlaisia muita esityksiä  ja tietenkin eksoottista ruokaa. Helsinki tuntui ihan aidosti kansainväliseltä ja jännittävältä paikalta. Vieraat kulttuurit herättiävät uskomaan, ettei tämä sittenkään mikään takapajuinen ja ahdasmielinen kansa ole, vaikka välillä onkin epäuskon hetkiä.

Ja tällaisen tunnelman keskeltä minä lähden pois, niin kuin aina. Tuli taas hetkellinen epävarmuuden häivähdys. On se yhden sortin hulluutta häipyä pois kaupungista juuri kun se alkaa elää. Siellähän nökötän metsän keskellä järven rannassa koko kesän ja palaan vasta kun kaupunki taas vaipuu horrokseen. Mitä järkeä?


perjantai 24. toukokuuta 2013

Omituisia ilmiöitä



 

1.  

Blogillani on varsin vakiintunut lukijakunta. Laskuri raksuttaa päivässä keskimäärin 100 - 150 numeroa eteenpäin. Välillä olen päiväkausia kirjoittamatta, ja silloinkin kävijöitä on jopa 50 päivässä. Luvut ovat olleet hieman laskusuuntaiset tämän kevätkauden aikana.  

Joskus tulee omituisia tilastopiikkejä. Vuosi sitten yhtenä päivänä tuli yhtäkkiä puolen tuhatta käyntiä. Stat Counter kertoi, että lukijaryntäys tuli venäläisistä nettiosoitteista. Epäselväksi jäi, mikä aiheutti rynnistyksen.  

Äskettäin tuli päivän kestävä pienempi piikki, kun Ylen Bloginautti-ohjelmassa luettiin yksi postaukseni. Keskiarvo ylittyi suunnilleen sadalla.  

Nyt on muutaman päivän ajan tullut runsaasti lukijoita oudosta osoitteesta. Bloggerin liikenteen lähteet -lista näyttää, että ne ovat tulleet osoitteesta, jonka nimi on topblogstories.com. Uteliaisuuttani menin katsomaan, mikä sellainen liikenteen lähde on.  Kohtasin etusivun, jossa oli kuvia nuorista naisista vähissä vaatteissa, tai suoremmin sanottuna kokonaan ilman. Tekstinä oli "Sex datings in Helsinki".  

Miksi sieltä tulee kävijöiden virta minun blogiini? Se jäi selvittämättä, sillä ilman rekisteröitymistä etusivulta ei päässyt eteenpäin. En katsonut tarpeelliseksi rekisteröityä. Toimiala on minulle vieras.  

Pyydän: viitsisikö joku asiaa tunteva lähettää minulle kommentin tai sähköpostin, josta saisin selville, mikä siellä saa ihmiset klikkautumaan minun blogiini. 

2.  

Bloggerin listan mukaan minulla on 26 ilmoittautunutta seuraajaa. Vuosikausia seuraajien nimet / kuvat olivat näkyvissä omassa gadget-lokerossaan kirjoitusteni oikealla puolella. Sitten yhtenä päivänä kaikki katosivat. Jäi vain otsikko "Lukijat" ja sen alapuolella tyhjä tila.   

Olen yrittänyt korjata vian poistamalla ensin tyhjentyneen gadgetin ja lisäämällä sitten uuden. Sillä ei ollut vaikutusta. Tyhjänä on ruutu pysynyt.   

Vanhat seuraajat muistan kyllä, mutta kevättalven mittaan on tullut uusia. En tiedä, keitä he ovat.  

Osaisiko joku antaa vinkin, missä on vika.

torstai 23. toukokuuta 2013

Kyllä maalla on mukavaa 4



 

[jatkuu]  

Olen hiukan hämmentynyt polttopuiden määrästä kesäkodissani. Valmiiksi pilkottuja klapeja on liikaa. Iso liiteri on tupaten täynnä, pinoja olen joutunut pystyttämään myös liiterin ja saunan ulkopuoliselle seinustalle. Keskimääräinen kulutus on kaksi täysmittaista pinoa kesässä, toinen saunassa, toinen huvimajan takassa. Lisäksi poltettavaksi tulee kaikki mahdollinen romupuu juhannuskokossa.  

Jos keskimääräinen polttamisvauhti säilyy samana, minulla on valmiina pilkottuja polttopuita arviolta yhdeksitoista vuodeksi. Se tarkoittaa, että voisin lopettaa liiterityöt kokonaan ja palata asiaan vasta vuonna 2024.  

En voi lopettaa. Tontti on iso ja aina tulee kaadettavia puita. Nytkin yksi iso koivu näyttää olevan kuolemassa pystyyn ja se täytyy kaataa. Siitä tulee taas ainakin parin kuukauden saunapuut. Viime kesän jäljiltä läjässä pressun alla on vanhan puretun ladon laudat ja hirret (kuva). Niitä pilkoin äskeisellä käynnilläni. Siis taas pinomäärä lisääntyi.  

Uusimpana yllätyksenä metsän reunasta löytyi viitisen metriä pitkä katkennut kuusen latva. Melkoinen on ollut myrskyn voima, joka on saanut paksun kuusen katkeamaan. Katkoskohta näkyy taivasta vasten kuvan keskellä. En minä pudonnutta latvaa voi maahan jättää, sillä juuri siitä kohdasta menee polku metsään. Polttopuuksi sekin tulee, ja sitten minulla taitaa
olla varastoa jo kahdeksitoista vuodeksi.   

Lisäksi tulevat kaikki lepät, haavat ja pajut, jotka kaadan vuosittain ojien laidoilta. Polttopuiksi päätyvät kaikki suunnilleen ranteen paksuiset osat.   

Luonto tuottaa enemmän kuin ehdin kuluttaa. Pitäisiköhän rakentaa toinen liiteri? Tai ryhtyä tuhopolttajaksi, joka polttaa pinoja vanhimmasta päästä aloittaen ihan muuten vaan, ilman hyötytarkoitusta?  
 
*   *   *

Tässä oli neljä tuokiokuvaa ensikosketuksesta maalaiselämään pitkän kaupunkilaistalven jälkeen. Totaalisia elämänpiirin muutoksia väitetään terapeuttisiksi.   

[ei jatku enää].

 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kyllä maalla on mukavaa 3



 

[jatkuu]  

Yöihminen kun olen, en maallakaan osannut muuttaa luonnettani. Kun nettiä ei ollut, piti keksiä jotain muuta. Menin tähyilemään tähtiä.  

Yöt olivat kylmiä, joten toppatakki oli tarpeen. Ja villapipo päähän. Kesäkotini vieressä on laaja kumpuileva pelto, oikea niskavuorelainen maisema. Näin keväällä pellolle voi mennä kävelemään. Kesemmällä viljelijä suuttuisi kävelijälle, joka tallaa kasvavan kauran lakoon.  

Kirkkaana yönä seisoin pitkään pellon korkeimmalla kummulla. Pimeys oli täydellinen, vain tähdet kimmelsivät. Olen nuorena opiskellut itsekseni tähtiä ja oppinut aika hyvin tunnistamaan taivaan kuvioita. Oppi on kuitenkin päässyt rapistumaan - nimet ja systeemit vaatisivat jatkuvaa kertausta.  Siinä yön pimeydessä keskellä peltoa seisoessani  päätin, että tänä kesänä kertaan asiat. Näin tapahtukoon! Tosin saman päätöksen samalla pellolla seisoessani olen tainnut tehdä myös monena edellisenä kevätyönä. Mutta nyt olen tosissani.  

Kaksi viikkoa yksinäisyydessä tekee erakoksi.  Vain yhtenä iltana minulla oli vieraita, kun kutsuin kaksi äijää lähinaapureista saunaan. Tämä on muodostunut perinteeksi, joka on jatkunut kauan. Naapureilta saan monenlaista apua kesän mittaan. Tänäkin kesänä olisi tarkoitus toteuttaa eräs pitkään suunnitteilla ollut rakennusprojekti.  

Perinteeksi on myös muodostunut saunomisen jäähdyttelytauoilla käynnistyvä jalo kilpaurheilu, kuulantyöntö. Koska doping-testeistä ei ole pelkoa, nautiskelemme samalla kylmiä kuohuvia piristeitä.   

Heittolaji sopii hyvin saunomisen tauolle, juoksukilpailu tuntuisi liioittelulta. Hyppylajeihin meillä ei taitaisi olla taipumuksia. Joku seiväshyppy tai kolmiloikka altistaisi vammoille. Tosin on kuulantyönnössäkin vaaransa: tukijalka saattaa luiskahtaa, sillä kilpailemme saunan edustan nurmikolla.   

Kilpailukesän avaus ei tällä kerralla sujunut minulta kovin hyvin, sillä en sijoittunut tulosluettelossa aivan kärkipäähän. Työntöjäni häiritsi Längelmäveden selältä juuri minun heittovuorojeni kohdalla yltyvä vastatuuli.   

Kyllä kuulakilpailuja on järjestetty kesien mittaan muidenkin kanssa. Kesävieraani innostuvat aina lajista, tosin yleensä vain miehet. Naiset ovat jostakin syystä pidättyväisempiä ja tyytyvät katselemaan ja kannustamaan. Tosin sihteerini neiti B. on näyttänyt kykynsä, jotka eivät ole vähäiset. Harkinnassani on heittotekniikan vaihdos. Kaikki vieraani työntävät kuulaa pakittamalla, mutta minä suunnitellut siirtyväni pyörähdystekniikkaan. Sillä keinoin luulen, että tuloksenilähtevät roimaan nousuun.  

Kuvassa on kilpailuvälineemme. Se on talven jäljiltä vähän ruosteessa, mutta ei se haitannut. Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi.
 
[jatkuu]

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kyllä maalla on mukavaa 2




[jatkoa eiliseltä]

Jotakin olennaista puuttuu, kun asuu kaupungissa.  Pidän suorastaan terapeuttisena kokemuksena, kun pitkän talven jälkeen pääsen maalle ja saan mennä kontalleen kasvimaalle ja työntää sormeni multaan. Ei sellaista Töölöntorilla pääse tekemään.  

Minä viljelen kesäkotini kasvimaalla mausteyrttejä ja salaatteja. Monivuotiset yrtit vaativat vanhan vuosikerran jäänteiden siivouksen, yksivuotiset pitää istuttaa tai kylvää. Nämä toimenpiteet tulivat nyt hoidetuksi tavallista aikaisemmin. Se lupaa aikaista satoa, jos ei tule pahoja pakkasöitä.  

Perustin myös uuden mansikkamaan. Vanha on käynyt huonoksi. Ostin uudet taimet ja katekankaan Oriveden Multasormesta. Paikan olin raivannut jo viime kesänä ja pitänyt sen rikkaruohottomana jättämällä sen pressun alle.  

Viinimarjapensaista leikkasin huonot oksat. Pensasmustikalle kaadoin vettä, johon oli sekoitettu vaaleanpunaista jauhetta. Se pitää maaperän happamuuden sopivana. Raparperille ei tarvitse tehdä mitään, se puskee esiin multakasasta joka kevät ihan itsekseen.  

Kukkien osalta yritän pitää perinnekasvit kunniassa. En huoli mitään sellaista, mikä ei kuulu vanhan torpan perinnemaisemaan.  Erityisiä suosikkejani ovat mäkimeirami, ukonhattu, jaloritarinkannus ja särkynyt sydän, jotka ovat myös hyviä houkuttelemaan perhosia ja kimalaisia. Se on minulle tärkeää.  

Suurin urakka oli kiertää lähialueen rannat ja ojat ja katkoa kaikkialta esiin puskevat
pajupöheiköt. Se pitäisi tehdä joka vuosi, mutta usein se jää. Helpointa on tehdä se nyt keväällä ennen kuin lehdet ovat kasvaneet. Minun rantatontillani tämä urakka on erityisen suuri, sillä pinta-alaa on paljon. Raahasin risut läjään liiterin taakse odottamaan, että myöhemmin kesällä käynnistän silppurin, joka pilkkoo ne pieniksi murusiksi, josta tulee hyvää katetta pensaiden alle ja kasvimaalle.  

Kuvissa työkalujani. Lapio on vanha, oksasakset ostin uudet, samaa hyväksi koettua merkkiä kuin entisetkin. Mainostamisen välttämiseksi käänsin ne kuitenkin kuvaan väärin päin, ettei merkki näy.  

[jatkuu]

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kyllä maalla on mukavaa 1



 

Miehet ovat tunnetusti alttiita viekoituksille. Jopa minä. 

Viekoituksen, johon sorruin, järjesti tällä kerralla hehkeä kevätsää. Tarkoitus oli viipyä maalla Längelmäveden rannalla vain muutama päivä, korkeintaan viikko, mutta toisin kävi. Viivyin kaksi viikkoa, enkä olisi tullut pois vieläkään, ellei eräs työprojekti olisi ollut kaatumaisillaan niskaan. Lisäksi tuli kipeä varvas.  

Kahdessa viikossa ehtii erakoitua. Parta kasvoi, nahka ruskettui ja kunto koheni. Liiallista ruskettumista piti varoa, sillä puissa ei ole lehtiä enkä saanut aurinkotuolilleni kunnon varjoa terijoensalavan alla.  

Töitä tein. Vanhat rakennukset piti taas siivota perusteellisesti talven jäljiltä. Hiirien sotkut, hämähäkkien kudelmat, hirsiseinien rakojen sammaltäytteet, puruvintin varistukset ja muut sotkut veivät kolme päivää koko lailla aamusta iltaan. Kyllä nyt taas kelpaa vieraiden tulla.  

Rakensin viisi linnunpönttöä. Laudanpätkät olin kerännyt valmiiksi jo syksyllä. Ne olivat peräisin vanhasta puretusta ladosta. Harmaata, niin kuin asiaan kuuluu. Pönttöjen rakennuspiirustuksissa en kuitenkaan noudattanut sitä mallia,  jonka julkaisin tällä palstalla   joskus kauan sitten. Tyydyin yksinkertaisempaan malliin, näin laman vallitessa joutuvat linnutkin tyytymään pelkistettyyn muotokieleen.  

Maalla aina sattuu ja tapahtuu. Torstaiaamuna iski harmistus: herätessä huomasin, että oikean jalan isovarvas on kipeä. Sillä ei kärsinyt astua yhtään, piti klenkata kantapäällä. Se oli kummallista, en ollut satuttanut sitä mihinkään, mitään ei ollut pudonnut varpaalle. Mietin, onko joku elukka päässyt huomaamattani puremaan.  

Päätin lähteä Helsinkiin. Kenkää en saanut jalkaan. Kaasun painaminen vielä jotenkin luonnistui, mutta jarrun painamista piti varoa. Piti jarruttaa vasemmalla jalalla niin kuin automaattivaihteisissa autoissa. Sujui matkanteko niinkin.  

Kuvassa on verstaani, jossa rakensin niitä linnunpönttöjä. Siinä höyläpenkin oikeassa reunassa näkyy niitä harmaita laudanpätkiä. Seinällä näkyy kuva siitä hienostuneemmasta linnunpönttömallista, jota en tällä kerralla viitsinyt noudattaa. Kuvan saa suurennetuksi klikkaamalla.

[jatkuu]

 

 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Lähdössä



 

Viikonloppu on ollut vilkas. Olen valmistautunut kesään.   

Tärkein yksityiskohta kesään siirtymisessä on se, että minulla on taas auto käytössä. Yarikseni oli talviunilla koko lumisen kauden. Sen talvipesä oli kaverini tyhjä liiteri kaukana Vantaalla. Vakuutus oli katkaistu ja akku irrotettu. Edes talvirenkaita ei ollut vaihdettu.  

Talviunilta herättäminen taitaa olla väkivaltainen teko niin karhuille kuin autollekin. Yaris ei kuitenkaan suuttunut mutta pisti kovasti vastaan. Se ei startannut. Ei murahtanutkaan.  

Onneksi on osaavia kavereita. Sitä sanotaan verkostoitumiseksi. Verkostoni haki vehkeen. Vehkeelle hän mainitsi nimenkin, mutta se ei jäänyt mieleeni. Se oli punainen, suunnilleen pystyyn käännetyn kaljakorin kokoinen ja siitä lähti johtoja ja letkuja. Johtoja kiinnitettiin akkuun ja startattiin. Heti lähti käyntiin. Samalla vehkeellä mitattiin myös renkaiden ilmanpaine ja puhallettiin lisää.   

Sitten ajettiin kierros, tultiin takaisin, sammutettiin moottori ja startattiin taas. Ei murahtanutkaan. Vehkeen johdot kiinnitettiin taas ja heti lähti käyntiin. Mutta tuomio oli tyly: pitää ostaa uusi akku, vanha ei lataa. Ajettiin asemalle, ostettiin akku ja tultiin takaisin kiinnittämään se.  

Nyt minulla on hyvin starttaava auto. Olo on onnellinen. Pääsen huomenna (maanantaina) lähtemään maalle. Iltauutisten Toni Hellinen lupasi kesää.  

Olen pakannut auton valmiiksi. Laukullnen lyhythihaisia paitoja, shortseja, sandaaleita. Toinen laukullinen kirjoja ja dvd-levyjä. Kolmas laukullinen lakanoita, tyynyliinoja, pyyheliinoja, Digiboxksi ja dvd-soitin. Vanha korituoli pehmusteineen, vanha matto. Enempää ei mahtunut - seuraavassa kuljetuksessa sitten.  

Längelmäveden kesäkodissa alkaa suursiivous, kuten aina ensikäynnillä talven jälkeen. Hiiret ovat mellastaneet vanhassa torpassa. Piha on täynnä haravoitavaa, sillä ympärillä on paljon lehtipuita. Kasvimaat on muokattava ja pistettävä yrttejä ja kesäkukkia kasvamaan.  

En vielä siirry lopullisesti kesänviettoon maalle. Viivyn nyt ehkä viikon, vähemmänkin jos sää huononee. Yksi työprojekti on vielä Helsingissä jäljellä. Siihen menee aikaa ainakin viikon verran.   

Kuvat ovat äskeiseltä Maltan-matkaltani. Calypson luola ulkoa ja sisältä. Homeroksen kertomus Odysseuksen retkistä pitkin Välimerta vie sankarin tähän luolaan. Ihana nymfi Calypso ottaa hänet vangiksi ja pitää luolassa vuosikaudet. Luola ei vaikuttanut kovin viihtyisältä, mutta ilmeisesti Odysseuksella oli siellä silti mukavaa.

 

 

lauantai 4. toukokuuta 2013

Matkalta kotiin



 

Viikko meni Välimeren saarella. Malta tuli tutummaksi. Sinne pitää palata paremmalla ajalla.  

Merkillinen paikka. Siellä elää rinnakkain äärimmäinen vanha ja muodikkain uusi. Vallettassa ja maaseudulla maistuu muinaisuus, kaikki Maltan muinaiset vaiheet, joissa on valtavasti maailmanhistorian suurta draamaa. Pienelle saarelle keskellä Välimerta ovat jättäneet jälkensä kaikki mahdolliset valloittajat foinikialaisista Napoleoniin.  

Hotellini sijaitsi Vallettan viereisessä Sliema-nimisessä modernissa kaupungissa. Siellä oli kaikki mahdollinen turisteille  tarkoitettu nykyaika: yöelämä, kasinot ja hotellien uima-altaat.  

Viihdyin paremmin vahassa.   

Kuljin paljon - kaupungeissa kävellen, maaseudulla bussilla. Oli hämmentävän helppoa liikkua busseilla. Kaikki linjat saaren jokaiseen kolkkaan lähtivät samasta paikasta, joka on kuvassa etualalla näkyvä liikenneympyrä. Bussit olivat vanhanaikaisia, hitaita, rämiseviä, istuimiltaan epämukavia ja muutenkin juuri sellaisia, joilla matkustamisesta nautin suuresti. Sellaisia pitäisi olla Suomessakin - elämänlaatu paranisi, stressi helpottuisi.  



Busseja kulki koko ajan kaikkiin suuntiin. Oli helppo löytää kaikkiin haluamiinsa kohteisiin. Pienellä saarella etäisyydet olivat lyhyet. Puolta tuntia enempää ei kestänyt ajaa mihin tahansa kohteeseen.  

Historiaa oli kaikkialla. Yritin valokuvata pienellä taskukamerallani, mutta se ei tuottanut kovin hyviä tuloksia. Alapuolella oleva kuva on skannattu matkaesitteestä. Siinä on bussiympyrä edessä ja sen takana Vallettan vanhakaupunki. Sisään mennään vallihaudan ympäröimän muurin portista.  

Maltan historiasta kiinnostuneille lukijoille suosittelen Googlen kuvahakua seuraavilla hakusanoilla:  

Hal saflieni hypogeum  (osittain maanalainen pyhäkkö, jumalien palvontapaikka  4500 vuoden takaa)  

Hagar qim   (megaliittitemppeli)  

Mdina  (Yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista)  

*  *   *   

Itse suunnittelen siirtymistä äärimmäisyydestä toiseen. Välimeri oli jo lämmin, ilmasto suorastan kuuma. Nenä ja otsa paloivat auringossa - nyt nahka hilseilee. Lähipäiviksi luvataan lämpenevää Suomeenkin. Siksi suunnittelen siirtymistä kesäasunnolleni Längelmäveden rannalle pohjoisella Pirkanmaalla. Jäät lienevät jo sulamassa sieltäkin.  

Muutto maalle ei ole vielä lopullinen. Siivoan mökiltä talven sotkut ja palaan sitten vielä hetkeksi työhön Helsinkiin. Toukokuun loppupuolella on sitten aika aloittaa joutilas laidunkausi.
 
 

 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...