maanantai 27. toukokuuta 2013

Yhden sortin hulluus?




Viimeinen viikonloppu kaupungissa ennen muuttoa maalle kesäksi.

Perinteisesti juuri viimeiseen viikonloppuun sijoittuu Maailma kylässä -festivaali. Se on poikkeuksellisen miellyttävä tapahtuma. Olen osallistunut aina kun mahdollista - niin nytkin.

Lisäksi juuri äsken oli kirpputorimyyjäisiä kaikkialla puistoissa ja pihoissa. Kiertelin niitä Kalliossa, sillä Töölö on sellaiseesa paljon huonompi. En paljon ostanut - muutaman kirjan vain, mutta tunnelma oli tärkeintä.

Siinä on aidon kansanjuhlan tuntu, kun suuri väenpaljous kiertelee laajaa aluetta, jossa tapahtuu kaiken aikaa. Maailma kylässä tarjosi musiikkia ja monenlaisia muita esityksiä  ja tietenkin eksoottista ruokaa. Helsinki tuntui ihan aidosti kansainväliseltä ja jännittävältä paikalta. Vieraat kulttuurit herättiävät uskomaan, ettei tämä sittenkään mikään takapajuinen ja ahdasmielinen kansa ole, vaikka välillä onkin epäuskon hetkiä.

Ja tällaisen tunnelman keskeltä minä lähden pois, niin kuin aina. Tuli taas hetkellinen epävarmuuden häivähdys. On se yhden sortin hulluutta häipyä pois kaupungista juuri kun se alkaa elää. Siellähän nökötän metsän keskellä järven rannassa koko kesän ja palaan vasta kun kaupunki taas vaipuu horrokseen. Mitä järkeä?


Ei kommentteja: