perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kun ei suju



Mitä tehdä kun ei keksi mitään kirjoitettavaa?

Kaikki eivät ole sellaisia kuin Kemppinen, jolta tulee uusi blogiteksti joka jumalan päivä, kesät talvet, vuodesta vuoteen. Ja taso säilyy.

Minä pidän hyvänä saavutuksena, jos onnistun kirjoittamaan kymmenkunta kirjoitusta kuukaudessa. Olen onnistunutkin.

Tänäänkin kirjoitin pitkän tekstin. Itse asiassa kirjoitin kaksi tekstiä. Kummastakaan ei tullut kelvollinen. Ei sellaisia kehtaa pistää muiden luettavaksi. Menee maine.

Katsoin äsken Jaakko Pakkasvirran ohjaaman elokuvan Vihreä leski (1968). Se herätti aikoinaan kohua rohkealla aiheellaan. Nyt oli vaikea ymmärtää kohua. Ei siinä ollut edes paljasta pintaa, vaikka seksillä sitä aikoinaan markkinoitiin. Henrik Otto Donnerin musiikki jäi nyt elokuvan parhaaksi osuudeksi. Muu oli aikansa elänyttä.

Kohuelokuvista yritin kirjoittaa, mutta ei lähtenyt lentoon.

Sitten laajensin aihetta. Katsoin eilen Aleksei Fedortsenkon ohjaaman elokuvan Niittymarien taivaalliset vaimot. Siinäkin oli kohun aineksia, mutta kohua en ole havainnut. Onko syynä se, että monikaan ei venäläisiä elokuvia katso?

Ei lähtenyt kirjoitukseni lentoon siitäkään näkökulmasta. Pistin yrityksen poikki.

Kyllä kai kaikilla kirjoittajilla on näitä hämärän hetkiä, jolloin homma ei suju. Ainoa keino on kai vetäytyä tauolle. Muuten käy niin kuin Ressun toivottomalle yritykselle kirjoitta romaani.




4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kävin eilen kirjastossa, siellä oli opas "kuinka kirjoitat kiinnostavan blogin". En lainannut, blogin pitää olla minun näköinen, Tylsyydessä, iloisuudessa ja muutkin tunteet.

Joskus on hyvä julkaista huono kirjoitus, ainoa tie siitä on kohti parempaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Vihreä leski oli tavallaan yhteiskunnallinen tilaus, koska siihen aikaan syntyi näitä asumalähiöitä, ja ihmiset kyllä elivät siellä aika orpoina ja yksinäisyyteenkin heitettyinä. Meillä oli näkemys, että se pitäisi pystyä kohottamaan taiteelliselle tasolle ja saada siihen ymmärrettävä filosofinen teema. Eräänlainen totuuselokuva, ei kuitenkaan realistinen."
Jaakko Pakkasvirta

Venäläisfilmi Niittymarien taivaalliset vaimot (Nebesnye zheny lugovykh mari, 2012) on valloittava folkloristinen helmi. Elokuva tuo näyttämön valtiattariksi eri-ikäisiä mari-naisia. Denis Osokinin näppärän käsikirjoituksen punaisena lankana kulkee naisten suhde miehiin ja rakkauteen.

Tapahtumat sijoittuvat nykypäivään. Olennainen osa tapahtumien sisältöä ovat ikivanha kansanperinne ja -uskomukset. Suhde luontoon on vahva. Tuuli, koivu, hirvi, tuomenoksa jne. ovat omanlaisiaan pyhiä tekijöitä, jumalten välikappaleita.
Harri-Ilmari Moilanen

Hei, kiitos näistä ajatuksista, ne katsoin ja viehätyin.
-unna-

Elämän alla, sisällä on kauneutta
kuin auringon kaltaista
valoa ja voimaa

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kirjoitan lähes päivittäin. Usein ei oikeastaan ole mitään kirjoitettavaa ja laatukin sekundaa.

Kari Rydman kirjoitti...

Marilaiselokuvan viehättävä ominaisuus oli, että se perustui aivan lyhyille anekdootin tapaisille kertomuksille. Toinen viehätys oli siinä itseironiassa joka sai voimaa tuosta ikiaikaisesta pulmasta miten päästä naimisiin (kun miehet olivat toinen toistaan surkeampia ja juopompia). Alastomuus ei lopultakaan ollut pääasia - kuten Haavikko Rauta-ajassa sanoo, naiset ovat aina alasti vaatteittensa alla. Heille ruumiintoiminnot ovat aivan eri merkityksessä kuin meillä miehillä. Hulppean ovelia ja liikuttavia yksityiskohtia olivat esimerkiksi torvensoitto, tuuli poikaystävänä tai rukous syntymämerkkien poistamisesta.
Mitä kirjoitusmahouteen tulee, olen itse jättänyt kirjoittamatta kun ei ole irronnut. Tilastoista olen huomannut että vanhat jutut ovat silloin tällöin yhtäkkiä alkaneet saada uusia lukijoita. Se johtuu varmaan googlauksesta ja otsikoista jotka yleensä vastaavat jutun sisältöä. En siis ole juurikaan ajatellut lukijoiden viihdyttämistä - paitsi että pikkusisko aina hermostuu jos ei juttuja vähään aikaan näy. Minä olen sen mielestä niin kamalan vanha että huolissaan pitääkin olla...