maanantai 24. marraskuuta 2014

Logiikkaa etsimässä




Televisiosta tuli vain jotakin kilpa-ajoa. Pitkästytti. Päätin lähteä ajelulle, kun en muutakaan keksinyt.

Kolmosen ratikkalinjat (3B ja 3T) ovat olleet yksi Helsingin halvoista herkuista. Ne kiertävät kahdeksikonmuotoista reittiä läpi koko kaupungin. Kahdeksikon leikkauspiste on Rautatieaseman edessä oleva pysäkki. Siitä kahdeksikon pohjoinen lenkki lähtee Hakaniemeen, Kallioon, Alppilaan ja Töölöön. Eteläinen lenkki kiertää Bulevardin, Punavuoren, Kaivopuiston, Kauppatorin ja Aleksanterinkadun kautta. Ja nämä molemmat lenkit voi tietysti kiertää myös päinvastaiseen suuntaan, myötäpäivään ja vastapäivään.



Helsinkiä huonosti tuntevalle systeemi on ollut aina vaikea hahmottaa. Jos vieras seisoo Rautatieaseman edessä ja on lähdössä vaikkapa Eteläsatamaan Ruotsin-laivalle, valinta on voinut olla vaikea, kun kolmosia menee neljään eri suuntaan. On voinut käydä niin, että Eteläsatamaan on tullut vahingossa kierretyksi Kallion ja Töölön kautta. Kyllä niinkin perille on päässyt, mutta kestää sellainen kierros hetken.

Helsingin oma väki kyllä oppi systeemin, että 3B meni keskustasta pohjoislenkille Kallion (Berghäll)  suuntaan ja etelälenkille Kaivopuiston (Brunnsparken) suuntaan ja 3T päinvastaiseen suuntaan, Töölöön ja Tehtaanpuistoon. Ei se kuitenkaan ihan helppoa ollut. Siksi Liikennelaitos on vuosien varrella kokeillut kaikenlaisia selvennyksiä.



Uusinta selvennyssysteemiä en ole vielä oppinut. Olen kesät pois Helsingistä, ja muutos on ilmeisesti tehty kesällä. Nyt päätin käydä katsomassa, miten se nykyisin menee.

Ajoin läpi koko kahdeksikon. Reitti on entisensä, mutta kesken matkan raitiovaunun kuski vaihtaa vaunun numeron. Pohjoislenkillä Eläintarhan urheilukentän kohdalla vaunun numero vaihtui kolmosesta kakkoseen ja etelälenkillä Eiran sairaalan kohdalla takaisin kakkosesta kolmoseen.

Ihan heti en oivaltanut uudistuksen logiikkaa. Selkeytyykö systeemi? Mutta minä en olekaan mikään looginen tyyppi, ehkä vika on siinä.

Hieno reitti se on silti. Matkan varrella ovat melkein kaikki Helsingin perusnähtävyyden ja suuri määrä muita huomionarvoisia erikoisuuksia. Olen vuosien varrella vienyt monta vierastani tälle kierrokselle ja aion viedä vastakin, uudistuksesta huolimatta.

Jotenkin kuitenkin tuntuu, että pala aitoa kaupunkihistoriaa on taas hukattu. On se niin syvällä tietoisuudessa, että tämä kierros ajetaan nimenomaan kolmosella. Se nimi on vähän niin kuin brändi, käyttääkseni myöhempien aikojen amerikkalaiskaupallista bisnestermiä.

Jopa stadilaisrunous on ottanut käyttöön raitiolinjan 3T edustamaan kaupungin keskeisiä elementtejä, kuten näkyy liitteenä olevasta Ilpo Tiihosen runosta Stadissa sataa (Hyppyjä Helsinkiin 1989)






6 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minä stressaannun Helsingin julkisesta liikenteestä, koen itseni tyhmäksi ja maalaiseksi. Samaa tunnetta ei tule missään muualla. Osaan kylläkin jo mennä Kampista metrolla Hakaniemeen! Raitovaunulinjoista en tiedä mitään.

Dessu kirjoitti...

Tarjoudun täten Heidille oppaaksi Helsingin raitiovaunuihin. Otapa yhteyttä, jos tarvetta on. Esimerkiksi tässä puheena olevalla linjalla pääsee oikein sujuvasti Rautatieaseman edestä Hakaniemeen.

Dessu

Ronja kirjoitti...

Olen käyttänyt kolmosesta lähinnä Rautatientori-Eläintarha-väliä, nyt jopa olen asunut jokseenkin reitin varrella jonkin aikaa. Viikonloppuna lähdin Ruotsiin ja teki tiukkaa, kun pysäkiltä lähtee kyllä kolmonen, jonka suuntana on "Olympiaterminaali", mutta reittiopas kehottaa kuitenkin vaihtamaan matkan varrella kakkoseen... En selvästikään ole riittävän Helsinkiläinen, kun en ymmärrä sitä linjaa vielä juurikaan. En ymmärtänyt silloinkaan, kun se oli vaan 3T ja 3B. Silloin osasin lähinnä sen, että T niin kuin Töölö. Ehkä pitäisi joskus ajaa koko kahdeksikko, jos sitten selkenisi.

Dessu kirjoitti...


Ronjan kommenttisi on mielenkiintoinen - siinä ilmenee sama asia, mistä itsekin kirjoitin. Väärinkäsityksesi on ilmeinen. Sinun ei pidä vaihtaa vaunua kolmosesta kakkoseen. Sen sijaan kuski vaihtaa vaununsa numeron kolmosesta kakkoseen. Samassa vaunussa ajat koko kierroksen. Vaunun numeroa vain vaihdellaan kesken matkan. Logiikka kadoksissa? Suosittelen silti Ronjalle koko kahdeksikon ajamista läpi, se on hieno kierros.

Dessu

Ronja kirjoitti...

Ei, oikeasti piti vaihtaa: menin Urheilutalolta kolmosella Rautatientorille, vaihdoin siellä kadun toiselle puolella olevalle pysäkille ja nousin kakkoseen, jolla pääsin satamaaan. :)

Dessu kirjoitti...

Ronja

Tämä on monimutkainen asia, mutta yritän selittää.

Kun ajat Rautatientorille, siitä eteenpäin sinulla on kaksi eri reittiä satamaan. Jos vaihdat kakkoseen, se vie sinut satamaan Mikonkatua, Aleksanterinkatua ja Etelärantaa pitkin.

Jos et vaihda kakkoseen vaan jatkat kolmosella, se vie sinut satamaan Bulevardia, Fredrikinkatua ja Tehtaankatua pitkin.

Molemmilla pääset perille, vaihdat vaunua tai et vaihda.

Katso varmemmaksi vakuudeksi kartta tästä osoitteesta:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288527373758.html

Terv. Dessu