perjantai 5. joulukuuta 2014

Nähtäväksi jää




Minulla on jo pitkään ollut tunne, että tarvitsen uudet lukulasit. Olen yrittänyt hoitaa ongelman tilapäisesti ostamalla Tiimarista kolmella eurolla lukulasit, itse asiassa useitakin. On ollut kätevää sijoittaa niin halpoja lukulaseja sinne tänne, kaikkiin paikkoihin joissa tiedän joutuvani tekemisiin pienikokoisen tekstin kanssa.

Tiimarin lukulaseja on keittiössä pöydän yläpuolella olevan pienen kaapin päällä. Sieltä otan ne, kun alan aamiaisella lukea sanomalehteä. Toiset lukulasit on työhuoneeni kirjoituspöydällä, ja tätä kirjoittaessanikin juuri ne ovat käytössä. Kirjoituspöydän vieressä on sohva, jossa yleensä istun lukemassa kirjoja. Kolmannet lukulasit on makuuhuoneessani sängyn viereisellä yöpöydällä. Siina luen loikoillessani tai mennessäni nukkumaan. Neljännet lukulasit on kotelossa olkalaukussani, sillä kaupungilla kulkiessa poikkean usein kirjakauppaan tai muuhun paikkaan, jossa on tarpeen nähdä tekstiä. Viidennet lukulasit on kotelossa talvitakkini rintataskussa yllättäviä tilanteita varten, sillä aina ei olkalaukku ole mukana.

Kesäkodissani on lisää lukulaseja, tuvassa, makuuhuoneessa. Yhdet kiikkuvat pihavaahteran oksantyngässä. Siinä puun alla minulla on tapana aurinkoisina päivinä istua lepotuolissa lukemassa. Yhdet lasit vein laiturille ja löin penkin tolppaan naulan, jossa ne kiikkuvat. Kesäyön tapoihini kuuluu saunominen, uiminen ja vilvoittelu laiturilla. Lukulasit olivat tarpeen, sillä siinä tuli tavaksi samalla hoitaa yksityisluonteinen sähköposti.

Olen siis ollut Tiimarin hyvä asiakas. Olen tullut ymmärtämään, että sen firman bisnes sujui silti huonosti.

Tänään kävin optikolla. Tehtiin "kokonaisvaltainen näöntutkimus". En oikein ymmärrä, mitä tuo "kokonaisvaltainen" tarkoittaa. Tyypillistä mainoskieltä. Onko olemassa jotain muitakin näöntutkimuksia? Puolikasvaltainen? Vajaavaltainen?


 No, joka tapauksessa saan kohta uudet lukulasit, oikein optikon kokonaisvaltaisen tutkimuksen perusteella valmistetut. Mutta vain yhdet. Varmaankin Tiimarin laseja jää edelleen käyttöön, ainakin olkalaukkuun ja takin taskuun. Ja varmasti sinne kesäkodin vaahteran oksalle ja varsinkin laiturille, sillä sähköpostia saattaa tulla ja mennä ensi kesänäkin.

Kalliit ne uudet lasit ovat, ei lähelläkään kolmea euroa. Nähtäväksi jää, näkeekö niillä lukea paremmin.




9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä dessu sitäpaitsi tom, omalla tavalla, omalla päätäntävallalla ja aivan "vapaasti" saa ja voi elämää katsoa - törmäämättä kuviteltuihin rakennelmiin.
- kivi

Anonyymi kirjoitti...

Mahdollisuus nähdä on joskus kovin pienestä kiinni. Sinun laillasi katsovia kun on paljon - Pienen präntin tuijottelijoita.
No aikaahan tässä on katsella ja kummastella "kokonaisvaltaisesti" maailman muotittamia häkkyröitä.
- kivi

Kari Rydman kirjoitti...

Vallan autuas se jonka sähköpostit saapuvat laiturille!

Dessu kirjoitti...

Autuas, se on täsmälleen oikea sana kuvaamaan laiturisähköpostia. Sitä luki ja kirjoitti ilokseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitus ei ollut olla ilkeä -
kirjoitin
Baudelairen pilvistä
sekä
Talmudista

- herää ja havahdu
katso
unta
totuutta



Heidi Mäkinen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Minulla on täsmälleen sama lukulasisysteemi. Sain myös "oikeat" lääkärin määräämät lasit, ja kyllä, näen niillä hieman paremmin. Mutta vain hieman!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sähläsin kommentin kanssa. Uusi yritys.

Optikko väitti, että minä en näe Tiimarilaseilla, silti käytän niitä.

Kauanko niitä vielä kutsutaan Tiimarilaseiksi? Minulla on jo Tigerlasit.

Kari Rydman kirjoitti...

"Perinteisin menoin" lupaa blogiluettelo, mutta sellaista sivua ei ole olemassa, sitten kerrotaan. Onko tuo juttusi poistettu?