Lukioikäisenä
kävin ammatinvalinnan psykologin testissä. Testin tulos kertoi, että yksi
vahvuuksistani oli sorminäppäryys. Siispä sain suosituksen hakeutua ammattiin,
jossa tästä lahjakkuudesta olisi hyötyä.
Hakeutumatta
jäi. Tai en ainakaan näe, millainen yhteys sorminäppäryydellä voisi olla suomen
kielen, kirjallisuuden tai kasvatustieteen opiskeluun. Ellei sitten
konekirjoitus, jota olen ammatissani harjoittanut runsaasti.
Ammatinvalinnan
ohjaajan suositus nousi taas muistin kätköistä esiin, kun kesällä innostuin
sorminäppäryyttä vaativasta petipuuhailusta.
Kesäkodissani
sängyn vieressä on vuosikymmeniä vanha seinävaate. Sen alareunassa kiikkuu hapsuja, villalankoja, joista koko seinävaatekin on tehty. Hapsut
ovat vuosikymmenien varrella rispaantuneet.
Otin
asiakseni aamuisin herätessäni viivytellä sängyssä, haaveilla mukavia ja
samalla harrastaa sorminäppäryyttä.
Aloin
nimittäin letittää niitä seinävaatteen rispaantuneita hapsuja.
Neljä
lankaa yhteen, lettipunos ihan samoin kuin pullapitkossa, ja siinä se on.
Yksi
punos aamussa riitti. Kolmekymmentä aamua, ja valmista tuli. Hieno
lopputulos, eikö? Minulla ON näppärät sormet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti