maanantai 14. joulukuuta 2015

Sopeudutko joukkoon?



Istuttiin iltaa ja mietittiin elämän absurdia olemusta. Kaikki tunsivat, että oikeastaan pitäisi olla aivan toisenlainen.

Kukapa meistä ei olisi joskus tuntenut olevansa väärässä paikassa, ikään kuin muukalainen kaltaistensa keskellä.

Minä ihmettelin, miksi kaikkialla kuuluu valitus kamalasta vuodenajasta. On pimeää, synkkää, märkää. Olenko minä ainoa, joka ei valita? Minusta tämä on vuoden kiertokulun parasta aikaa. Minusta on silkkaa nautintoa kierrellä kävellen kaupungilla hämärässä tihkusateessa. Nautintoa täydentää, jos osuu johonkin syrjäkadun kuppilaan, johon voi poiketa kahville.

Heti kun tulee kunnon talvi, tunnelma menee pilalle. Käy niin kuin Muumipeikolle, joka "Taikatalvessa" vahingossa herää talviuniltaan ja joutuu valkoiseen, kylmään talvimaailmaan, jossa Muumilaakson tutut säännöt ja arvot eivät päde. Koko paikka on muuttunut oudoksi ja vihamieliseksi.

Entinen sihteerini neiti B. on tunnetusti kaikin puolin sopeutumatonta sorttia. Hän osaa olla itse ilkimys, kun sille päälle sattuu, ja hän provosoi tahallaan. Rasti ruutuun -blankettien täyttäminen on hänen provosointitaitojensa riemujuhlaa.

Hän kertoi äskettäin jossain viranomaisissa riitautuneensa lomakkeen puutteellisista vaihtoehdoista. Vaihtoehtoina olivat tavanomaiset naimisissa / avoliitossa / naimaton / eronnut / leski. Hän ei suostunut pistämään rastia ruutuun minkään näistä kohdalle. Olisi pitänyt olla ruutu ja vaihtoehto / parisuhdelain syrjinnän uhri. - Asiasta ei päästy yksimielisyyteen, vaikka viraston päällikönkin kanssa neuvoteltiin.

Entinen kollegani neiti K.  kertoi menneensä omansorttisuudessaan mahdottomuuksiin. Hän siirtyi muutama vuosi sitten vegaaniksi ja lopetti kaiken sosiaalisen median käytön. Säästyvän ajan hän käyttää vesivärimaalaamiseen, lukemiseen ja vapaaehtoistyöskentelyyn vanhusten ja kehitysmaiden hyväksi. Oli kuulemma ystäväpiiri vaihtunut melko suurelta osin - parempaan suuntaan - kun eivät illat enää kuluneet peukutuksiin kissavideoille.

Minä en näin äkkijyrkkiin muutoksiin ole taipunut. Syynä taitaa olla tuo ikä, joka ei ole enää suotuisa kovin notkeille muutoksille. Syön usein kalaa ja harvoin lihaa, kesällä jopa grillimakkaraakin. Olen edelleen sosiaalisessa mediassakin ja peukutan jopa kissavideoita. Ja välillä yritän kirjoitella näitä blogejakin. Jo seitsemättä vuotta.

Se on varmaan se ympäristön yhdenmukaistava paine.





3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Ajatuksia herättävä juttu. SoMe ja kissavideot. Olla erilainen kuion kuviteltu enemmistö. Olla samalla tavalla erilainen kuin muut. Olla parempi kuin muut. Turvautua kuviteltuun enemmistöön. Kaikki nämä, mut.mut. itse asiassa mukana jo Proustin romaanisarjassa. Keskiluokkaisuudessa oli lukemattomia tasoja, joilla piti pyristellä, varoa lähes huomaamatonta signaalia putoamista yhtä mikrometriä alemmas, ja yrittää hamuta vaikka kuinka pieniä nutta näkyviä osoituksia itseasiallisesta kuulumisesta mikrometriä ylemmälle tasolle. Ja kaiken tämän mittari oli, ketkä tervehtivät, kutsuivat kylään tai puhuivat, ja millä sävyllä.

Dessu kirjoitti...

Yllättävän isoja ajatuksia näin pienestä kirjoituksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin pimeyden rakastajia on muitakin! Ihaninta on illalla mennä sänkyyn, sulkea silmät, avata silmät ja havaita, että ihan yhtä pilkkopilkkopimeää on kummallakin tavalla. Mitään ei näe.

Tosin en usko, että Töölöntorin varrella pääsee tähän millään pimennysverholla. Mutta landella pääsee!