maanantai 19. joulukuuta 2016

"Kuin orkidea sokealle"

Lost in Translation tuli televisiosta. Se on merkillinen elokuva: mitä useammin sen näkee, sitä enemmän siitä pitää.

Elokuvassa ei tapahdu mitään. Päähenkilöt ovat amerikkalainen keski-ikäinen hieman rähjääntyneen näköinen miesnäyttelijä (Bill Murray) ja nuori hehkeän näköinen amerikkalainen nainen (Scarlett Johansson). He kohtaavat toisensa tokiolaisessa hienostohotellissa, johon he ovat ajautuneet puolisattumalta.

He istuvat illasta toiseen hotellin baarissa, keskustelevat niitä näitä. Mikään ei etene. Tuntuu kuin henkilöt olisivat puoliunessa ja täyseksyksissä. Molempien elämäntilanne on epäselvässä vaiheessa, ja lisähämmennystä aiheuttavat oudon maan oudot meiningit. Katsoja vähän ajautuu ounastelemaan, että kyllä tuo asetelma johtaa eroottiseen lähestymiseen, niin kuin lajityypin perinne vaatii, mutta ei siitäkään tule valmista, vaikka lievää viritystä siihen suuntaan on havaittavissa. Viskiä maistellaan, kaduilla kuljeskellaan ja ikkunasta ulos katsellaan. Ikävää on, pitkästyminen vaivaa. Yleissävy on surumielinen ja hauras.

Voiko omintakeisempaa elokuvan aihetta olla? Amerikassahan siihen aikaan (2003) trendikkäintä olivat Quentin Tarantinon ohjaukset, eikä niissä nuokuttu eikä nyhjäilty.

Nuori naisohjaaja Sofia Coppola sai joissakin arvosteluissa moitteita siitä, että japanilainen kulttuuri näyttäytyy hieman naurettavana. Toisaalta niin näyttäytyy amerikkalainenkin. Kulttuurierojen lisäksi kitkaa aiheuttavat sukupolvierot.

Japanilainen kulttuuri taitaa olla vaikea monelle muullekin. Ainakin minulle.

Filmihullu-lehden uusin numero (6 / 2016) on omistettu japanilaiselle elokuvalle. Olen lukenut lehden tarkkaan, oppiakseni.

Japanilainen elokuva on minulle tuttua lähinnä Akira Kurosawan tuotannon kautta. Helppoa se ei ole. Kaikki nämä mestariteokset "Seitsemästä samuraista" alkaen kuvaavat aivan erilaista maailmaa. Niiden ymmärtäminen jää pintapuoliseksi, sillä japanilaisen ajattelun, filosofian, kirjallisuuden ja teatterin nyanssit vaatisivat vuosien ellei vuosikymmenten  opiskelua. Ilman kulttuurin ymmärtämistä moni teos on "kuin orkidea sokealle".

Ehkä nyt Filmihullun luettuani katson uudestaan hyllyssäni olevat Kurosawa-dvd:t ja ymmärrän niiden maailman hiukan syvällisemmin.

(Jos Lost in Translation on jäänyt katsomatta, YLE Areenasta se löytyy vielä 12 päivää.)




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Japanilainen käsitys taiteen, tarinan kerronnan tai minkä suhteen tahansa poikkeaa täysin länsimaisesta. Olen intohimoinen konsolipelien pelaaja. Japanilaisten pelifirmojen (esim. Konami) pelit poikkevat tarinaltaan täysin länsimaisista, jotka yleensä ovat valtavirtaa. Ero on niin... kiehtova, outo. Ja niin selkeä. Niitä ei kerta kaikkiaan voisi mikään jenkkifirma tuottaa.

Tuli muuten itsekin asuttua Töölöntorin kulmalla muutama vuosi sitten Runebergin kadulla Mamma Rosan yläpuolella. Viehättävä paikka! Kesäaikaan tuli ostettua kaikki tuoreet vihannekset Töölön torilta.