keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Ettei kävisi ylpeäksi

Se oli muistaakseni Miss Moneypenny, joka sanoi flirttailuun taipuvaiselle sankariagentille: "Imartelusi ei johda mihinkään, mutta älä silti lopeta sitä."

Onhan se mukavaa, kun kehutaan. Harvoin sitä saa osakseen. Joskus kuitenkin. Joku kirjoitti lehdessä: "Katson eri tavalla ihmistä, jonka tiedän lukevan runoutta, ja olen huomaavinani hänessä jalostuneita piirteitä."

Kirjoitin tämän heti muistiin sitaattivihkooni. Sehän tarkoittaa minua. Minähän luen koko ajan runoja, olen aina lukenut. Minussa on siis jonkun mielestä jalostuneita piirteitä. Piti heti käydä kylpyhuoneessa katsomassa peiliin. No, vaikea sanoa niistä jalostuneista piirteistä. Olisi ehkä pitänyt ottaa silmälasit nenälle.

Uusi runous on vaikeuksissa, sen julkaiseminen on käynyt kustantajalle kannattamattomaksi. Minäkin luen pääasiassa vanhempaa, nyt Eeva-Liisa Manneria.

Jokin aika sitten oli kirjoituksia, joissa ihmeteltiin, miksi miehet eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja, eivät runoja mutta eivät proosaakaan.Keskivertomiesten suosikkilukemista ovat Tekniikan maailma ja Bilteman katalogi.

Tästäkin sain kehuja, kun naisseurassa pääsin asiasta rehentelemään. Katsoin kalenteristani viime vuoden lukulistani. Naiskirjailijoita löytyi: Pirkko Saisio, Aulikki Oksanen, Jayne Anne Phillips, Jhumpa Lahiri, Riikka Pulkkinen, Monica Fagerholm, Heidi Mäkinen, Tuula Uusi-Hallila, Aila Meriluoto, Eila Kivikk´aho, Anna-Leena Härkönen, Märta Tikkanen, Merete Mazzarella, Kersti Bergroth, Kerstin Ekman ja  Marguerite Duras.

Mutta nyt iskee mieleen vanha totuus, että suomalaista ei pidä kehua. Hän voi käydä ylpeäksi. Mutta pitihän sitä itseään kehua kun kerrankin voi. Jossain vanhassa sananlaskussa puhuttiin jotain hämärää kissan hännän nostamisesta. Asennetta selittävä kuva löytyy Clint Eastwoodin repliikistä elokuvassa Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County - 1995).





3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Olikohan se oikein Hesarin testi aikoinaan, jossa udeltiin olenko miehinen mies vai naisellinen nainen... Vastakkain oli pantu kunnon ennakkoluulot: Ooppera / metsästys, runous / rallikilpailut, historia / jääkiekko - ei varmaan juuri näin, mutta sinne päin. Viisarini notkahti feminiiniselle puolelle: "Onnea, olet tosi naisellinen nainen!". Muistin vanhat kehotukset hyväksyä feminiiniset ominaisuutensa. Mutta huomasin kumminkin pitäväni naisista sillai enemmän kuin miehistä (vaikken niitä oikein ymmärräkään). Joten tulin kaapista ulos lesbona... Olen kai kertonut tämän ennenkin. Mutta jos miehisyys määritellään Timur Lenkin tai Iivana Julman kautta, sivistyksen on sitten eittämättä oltava feminiinistä. Manner, Yourcenar, Jansson ovat samalla puolen kuviteltua aitaa kuin Kivi, Spinoza tai Hemingway... Ja kauneuden etsintä, joka voi johtaa siihenkin mitä Jacob Södermanin kerrotaan tokaisseen auringonlaskua katsellessaan: "Ei tätä kyllä mikään puolueen kunnallisjärjestö ole saanut aikaant".

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen ylpeä, että olen päässyt tuohon luetteloon. Lukemisen motiivi saattaa olla uteliaisuus blogin pitäjän tekelettä kohtaan. Tuntuu kuitenkin kuin olisin oikea kirjailija.

Dessu kirjoitti...

Heidi, en ihan ymmärrä. Oletko pitänyt itseäsi valekirjailijana? Kirjasi herätti paljon myönteisiä mietteitä. Kirjoitin niitä muistiin ja talletin paperin kirjan väliin, niin kuin aina jokaisen lukemani kirjan kohdalla teen. - Blogituttavuus toki edesauttoi kirjan huomaamista.

Kari, on toki näkyvillä äärimmäisyyksiä, mutta minä en tarkoita niitä. Jos on lapsesta asti kasvanut jonkinlaiseen John Wayne -miehisyyteen, siihen ei sisälly taipumusta neuvotella pitkään ongelmien ratkaisuista. Sama naisten äärimmäisyyksissä, mutta en tarkoita niitäkään. Minulle on vaan kehittynyt vakaumus, että naisten puolelta keskimäärin löytyy enemmän viisautta. Siksi olen pitänyt periaatteena äänestää vaaleissa aina naista, mikäli mahdollista. Ja jos mahdollista, sellaista naista, joka poikkeaa mahdollisimman paljon itsestäni, eli nuori ja mahdollisimman monessa henkilökohtaisessa piirteessä vähemmistöön kuuluva. Minä kun olen joka suhteessa enemmistöläinen, ja me enemmistöläiset saamme kaikki kuviteltavissa olevat edut ja hyödyt, joita politiikka ikinä keksii. Tähän haluan muutoksen.