torstai 16. maaliskuuta 2017

Hyviä ja huonoja vaihtoehtoja

Huomasin hiivapalan unohtuneen ostoskärryyn vasta kun olin työntämässä edellisen kärryn lukitusketjua kahvan koloon saadakseni panttikolikkoni pois lukosta.

Olin siis työntänyt hiivan kassan ohi maksamatta. Ei ollut kuulunut hälytyssireeniä. Siinä vähän säpsähtää. Mitä teen?

On kolme vaihtoehtoa.

1.  Turvallisin. Jätän hiivan kärryyn ja kävelen pois kaupasta. Haitta: Huomenna tuleva vieras jää vaille suunniteltua herkkutarjoilua.
2.  Vaivalloisin. Kierrän hiivan kanssa takaisin kauppaan ja maksan. Haitta: Kuluu aikaa ja muutenkin on kiire.
3.  Houkuttelevin. Pistän hiivan huomaamatta taskuun ja lähden ulos. Haitta: Entä jos jään kiinni? Jos tämä näkyy jossakin valvontakamerassa. Tulee poliisi, menee maine.

Päätös oli tehtävä äkkiä, ei siihen kärryjonoon voinut jäädä seisoskelemaan. Uusia asiakkaita virtasi ovesta ja kaikki tarvitsivat kärryjä.

Valitsin kohdan 2 mukaisen toimintalinjan. Se taitaa olla temperamenttikysymys. Ei umpimelankolikosta ole muuhun. Muistan vieläkin ahdistusta tuntien, kun 1970-luvun alkupuolella opettelin fuskaamaan Tukholman tunnelbanassa matkalippujen kanssa. Olisi pitänyt leimata kahden vyöhykkeen hinta päästäkseni Bagarmosseen. Minä leimasin vain yhden ja tähystelin sitten ovenraossa, tuleeko tarkastajia.

Nyt olisi riski, että saisin samanlaisen elämän loppuun kestävän ahdistuksen siitä hiivasta.

Jätin täyden kassini eteisen nurkkaan ja kiersin kauppaan takaisin hiiva kädessä. En sentään ruvennut työntämään sitä kärryssä. Lyhyttä reittiä kassalle ei tietenkään ollut, piti kiertää laaja kierros. Se on bisneslogiikkaa. Odotus on, että saisin kierroksella impulsseja ottaa hyllyiltä lisää tavaraa. Vältin houkutukset. Tulin kassalla pelkän hiivan kanssa.

Kassalle oli pitkä jono, ja edessäni ollut iäkäs mies jumitti sitä joillakin alennuskupongeilla ja arpojen ostamisella. Siinä kohdassa alkoi kaduttaa.

Sain kuitenkin aikanaan hiivan maksetuksi, pankkikortilla tietenkin. Jonottaessa mieleen nousi pelko, että juuri nyt luultavasti iskee jokin häiriö pankkiyhteyksiin. Niin ei kuitenkaan jostain syystä käynyt, vaikka olisi kuulunut.

Vieras saa tuoretta leivonnaista. Vaihtoehto nro 1 olisi ollut huonoin.



3 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Minä olisin mennyt kassalle sieltä poistumispuolelta ja kertonut, että hiiva unohtui kärrin pohjalle ja jäi maksamatta. Kassa olisi luultavasti ottanut siitä rahan sopivassa välissä tai viitannut kintaalla koko jutulle.

Kari Rydman kirjoitti...

Koko ajan odotin että joku oli vienyt ostoskassisi eteisestä... Muutkin olivat sitten yhtä rehellisiä ja omantunnonarkoja kuin sinä. :)

Dessu kirjoitti...

Minulla oli kassajonossa koko ajan näköyhteys ostoskassiin. Olisin juossut perään, jos joku olisi vienyt sen.

Paha siinä olisi ollut mennä väärästä suunnasta kassan läpi, kun siinä oli pitkä jono asiakkaita maksamassa.