sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hyvin valmistautunut

Kaapista löytyi kaikkea mitä kuvitella saattoi: Echinaforcea, höyryhengitystippoja, hunajaa, valkosipulia, yskänpastilleja, rommia, nuhasuihketta, Panadol-poretta. Voiko paremmin enää valmistautua syksyn flunssaan?

Kaikkia noita olen ottanut paitsi rommia. Ei ole auttanut. Taitavat olla humpuukilääketiedettä. Ehkä ratkaisevaa on juuri tuo rommin puute?

Iski siis yskä. Ei nuha eikä kurkkukipu vaan pelkkä yskä, mutta sitäkin kovempi. Olen yskinyt päivät ja varsinkin yöt niin että kohta varmaan naapurit valittavat ja vaativat häirikölle häätöä. Kerrostalossa kun pitää talon sääntöjen mukaan noudattaa yöllä hiljaisuutta. Ei siis pianonsoittoa, bilettämistä, iskuporan käyttöä tai muuta vastaavaa. Arvelen, että kovaääninen yskiminen on sitä muuta vastaavaa.

Tällaisessa menossa aivot pehmenevät eikä jaksa lukea, vaikka pöydällä olisi iso kasa kiinnostavaa uutta laatukirjallisuutta. Pitää siis tyytyä vähempään laatuun. Koska Valittuja Paloja ei satu löytymään hyllystäni, olen kaivanut esiin kuvassa näkyvää lukemista. Sitä yritän tihrustella vedet silmissä. (Vesi silmissä ei johdu lukemisen liikuttavasta sisällöstä vaan yskän aiheuttamasta ärsytyksestä).

Kuten huomaatte, viihdelukemistojen valinnassakin pyrin noudattamaan sukupuolten tasa-arvon periaatteita. Tosin ihan fifti-fifti se ei nyt ole onnistunut. Tuolla yhdellä kirjalla on kovin epäilyksiä herättävä nimi. Sisältö ei kuitenkaan viittaa tämän vakiintuneen ilmaisun rikolliseen tarkoitteeseen vaan siihen leikkisään kisailuun, johon ilmaisua voidaan myös käyttää. Kehittynyttä kielikykyä tällainen nimi lukijalta kyllä vaatii. Lieneeköhän sitä kaikilla tarpeeksi?

Tämän viestin innoittajana on blogin lukijan yksityiseen sähköpostiini lähettämä viesti, jossa aavistelee minun joutuneen vankilaan, kun kirjoituksia ei ole entiseen tahtiin ilmestynyt. En ole joutunut, olen edelleen vapaalla jalalla. Kyllä niitä kirjoituksia alkaa taas ilmestyä, jos tästä vielä tokenen.

 




2 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Eikös siellä vankilassa luulisi juuri aikaa olevan, kirjoittamiseen.
Laatulukemista sinulla!

Pikaista paranemista yskästä, rommilla tai ilman!

Dessu kirjoitti...

Juu, varmaan aikaa kirjoittamiseen jäisi. Ehkä kosmoskynällä ruutupaperille. Julkaisisin sitten joskus, jos vapaudun.