Katse
nappasi antikvariaatin hyllystä siniselkäisen kirjan. Tuttu kirjasarja
lapsuudesta, tuntomerkkinä juuri se sininen selkä. WSOY:n Nuorten
toivekirjasto. Pitihän se kirja ottaa käteen ja katsoa tarkemmin.
Se oli
Aaro Hongan "Viakkaat vaeltajat". Tuttu kirja jostakin sieltä
kymmenen ikävuoden paikkeilta. Muistikuvan mukaan se oli hauska kirja,
koulupoikahuumoria, viisastelua, kujeita, jekkuja, seikkailua. Saman tekijän
"Juanikkaat virtaheposet" nousi heti mieleen, mutta sitä ei hyllyssä
näkynyt. Ne olivat ihmeteltävän rentoja kertomuksia, kun otti huomioon, että
kirjoittaja oli ammatiltaan rehtori. Sellaistenhan kuuluisi olla pelottavia, ei
mitään veitikoita.
Pitihän
kirja ostaa, ei ollut kalliskaan.
Kotona
sitten selailin ja yritin vähän lukea, mutta päätin siirtää myöhemmäksi. Ei
oikein lähtenyt imemään. Ehkä sitten kesällä Längelmäveden rantaniityllä
kukkien seassa.
Tuli kyllä
epäilyjäkin mieleen. Olikohan tämä nyt tarpeellinen ostos? Minulla on
kesäkodissani isot pinot Nuorten toivekirjastoakin, enkä ole koskaan
aikuisiällä niitä lukenut. Päin vastoin olen miettinyt, mihin saisin kirjapinot
annetuksi. Haluaisiko joku niitä? Antikvariaatteihin ne eivät kelpaa mutta
roskiinkaan ei sielu siedä kirjoja heittää. Aittani ullakolla on kyllä tilaa ja
siellä on kaikenlaisia muitakin pinoja. Mutta ei minun silti kannata yrittää
olla Kansalliskirjaston kilpailija.
Keräilyarvoa
sarjoilla saattaisi olla, jos sarjat olisivat täydelliset ja hyväkuntoiset.
Kumpikaan ehto ei täyty. Nuorten toivekirjastoa näyttää listan mukaan
ilmestyneen yhteensä 265 kpl. Tummemman sininen selkämys on sitä
"oikeaa" sarjaa, vaaleampi joko uusintapainoksia tai vähän jälkijättöisiä
osia. Minun ikäpolvelleni sarja oli hyvin tuttu ja runsaasti luettu, mutta
nykylapset eivät sellaisista piittaa. Liian vanhanaikaista ja sen myötä liian
tervehenkistä. Ei actionia, ei huumeita, ei seksiä.
Minussa on
hamsterin vikaa. Kaikenlaista kertyy enkä kykene poistamaan. Minulla on kirja-
ja lehtisarjoja vaikka kuinka paljon. Filmihullu-lehteä on ullakolla noin 30
vuotta ja lisää tulee. Parnasson sentään sain katkaistuksi. Kielikello-lehteä
on parikymmentä vuotta. Tammen Keltainen kirjasto karttuu kaiken aikaa. Ja
monta muuta.
Kuva
näyttää, millaiset pinot Nuorten toivekirjastoa minulla on kesäkotini aitan
ullakolla. Nyt ostin pinoon yhden lisää.
